Kultakuume-elokuvan klassikkokohtaus vei Charlie Chaplinin sairaalaan

Kultakuume-elokuvan klassikkokohtaus vei Charlie Chaplinin sairaalaan
Kultakuume, 1925, Charlie Chaplin.

Leffahistorian kuuluisimpiin lukeutuvan kohtauksen kuvaaminen oli Charlie Chaplinille kivulias kokemus.

Mykkäelokuva Kultakuume on yksi Charlie Chaplinin tunnetuimmista ja rakastetuimmista elokuvista, jossa pääosassa on yksinäinen, surumielinen ja hyväsydäminen Kulkuri.

Videolla Arja Saijonmaa kertoo, mistä hän on elämässään kiitollinen. 

Vuoden 1925 elokuvassa Kulkuri lähtee etsimään kultaa Alaskan ankarista oloista. Matkallaan hän kohtaa kylmyyttä, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja nälkää. 

Chaplinille tyypilliseen tapaan selviytymistarinan traagisuuden rinnalla kulkevat huumori ja optimismi. 

Kultakuume nähdään lauantaina 15. elokuuta Yle Teemalla. 

Inspiraatio kannibalismista

Idean Kultakuumeeseen Charlie Chaplin sai oltuaan aamubrunssilla ystäviensä ja liikekumppaneittensa Douglas Fairbanksin ja Mary Pickfordin kanssa.

Chaplin näki kuvan 1800-luvun lopulta Klondiken kultaryntäyksestä. Siinä kullankaivajat kamppailivat kiivetäkseen yli 1000 metriä korkealle vuorisolalle Alaskan ja Kanadan rajalla.

Historiallisesta kuvasta inspiroituneena hän tarttui Donnerin uudisraivaajajoukoista kertovaan kirjaan. Elokuvantekijälle selvisi, että ryhmäläiset olivat hengissä pysyäkseen turvautuneet kannibalismiin.

Chaplin käsikirjoitti, tuotti ja ohjasi Kultakuume-elokuvan. Hän olisi halunnut kuvata koko elokuvan ulkona luonnon keskellä, mutta joutui lopulta rakentamaan monimutkaisia lavasteita studiolleen.
Chaplin käsikirjoitti, tuotti ja ohjasi Kultakuume-elokuvan. Hän olisi halunnut kuvata koko elokuvan ulkona luonnon keskellä, mutta joutui lopulta rakentamaan monimutkaisia lavasteita studiolleen.

Kirjassa kuvattiin, kuinka uudisraivaajat söivät nälissään omat mokkasiininsakin. Tästä syntyi yksi elokuvahistorian tunnetuimmista kohtauksista: nälkäinen Kulkuri syö nälkäkuoleman partaalla oman kenkänsä.

Kuvauksissa käytetty nahkainen miesten kenkä oli todellisuudessa lakritsia.

Chaplin jouduttiin viemään sairaalahoitoon hänen syötyä kolmen kuvauspäivän aikana lakritsista valmistettuja kenkiä.
Chaplin jouduttiin viemään sairaalahoitoon hänen syötyä kolmen kuvauspäivän aikana lakritsista valmistettuja kenkiä.

Perfektionismiin taipuvainen Chaplin teetti kohtausta varten 20 paria lakritsisaappaita, joita hän ja vastanäyttelijänsä Mack Swain popsivat kameroiden pyöriessä.

Kohtauksen kuvaamiseen vierähti kolme kokonaista työpäivää ja yli 60 ottoa. Jotta näyttelijät eivät olisi päässeet liian helpolla, he saivat leffaillallisestaan inhottavan ripulin.

Moninkertainen palkka

Kuvatessaan elokuvan alkukohtausta Chaplin muisteli brunssilla näkemäänsä kuvaa kaivostyöläisistä Chilkootin solassa. Hän halusi luoda saman näkymän elokuvayleisölle ilman erikoistehosteita ja pienoismalleja.

Niinpä hän palkkasi kohtausta varten 600 avustajaa. Kuvausryhmänsä kanssa he raivasivat Coloradossa lumihankeen polun, jota pitkin kaivostyöläiset vaelsivat. Myös Chaplin itse työryhmineen talsi muiden mukana jonossa.

Kultakuumeen kallein avustaja oli koira.
Kultakuumeen kallein avustaja oli koira.

Useimmille avustajille maksettiin 7,50 dollarin peruspalkkio. Vain yksi avustajista sai moninkertaisen palkan vierailustaan – elokuvassa esiintynyt koira.

Eläin oli vuokrattu kuvauksiin Hal Roach Studios -elokuvastudiolta, ja siitä piti maksaa jopa 35 dollarin päivävuokra.

Kultakuume nähdään lauantaina 15. elokuuta klo 21.00 Yle Teemalla.