Kotoisa-suunnittelija järkyttyy nähdessään muutokset: "Ai kauheeta!"

Piharemontti ei suju täysin mutkitta, kun budjetti tulee vastaan.
Kotoisa-jaksossa 24.4. pihasuunnittelija Helga Andersson ja rakennusurakoitsija Teemu Luostarinen toteuttavat kauden suurimman piharemontin. Itämeren rannalla sijaitseva tontti on todella iso ja niin myös toiveet piharemontille.
Arkistovideo: Suomen kaunein koti -tuomarit haastattelussa.
Kohteena on Veronican perheen kakkoskoti. Veronican isä osti kesäpaikan 1960-luvun lopulla. Hiljattain taloa laajennettiin sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Jätejärjestelmät rakennettiin samalla uudestaan, joten pihaa on myllerretty runsaasti.

Veronica toivoo myllätyn pihan palauttamista entiseen loistoon. Hän haluaisi 11-vuotiaalle pojalleen uima-allasta ja aluetta, missä pelata. Autokatos tai varastorakennus olisi myös hyvä löytyä pihalta remontin jälkeen. Harmaita hiuksia aiheuttaa servituuttitie, joka tarkoittaa tietä, jonka kautta päästään liikkumaan toiselle kuuluvan alueen läpi.
– Päänvaivaa aiheuttaa tontin koko suhteessa budjettiin, Helga kertoo.
– Toiveita on ehkä vähän enemmän, mihin budjetti riittää. Pitää priorisoida, mihin raha riittää, hän sanoo myöhemmin.

Ongelma on todellinen
Helga ja Teemu kokevat uima-altaan upotuksen suurimmaksi haasteeksi piharemontissa. Vielä ei ole tiedossa, milloin kallio tulee vastaan.
Ongelma nouseekin eteen Teemun alkaessa kaivaa altaan pohjaa. Kallio tulee pian vastaan. Uima-altaalle tehdään uusi suunnitelma, jonka myötä se siirretään lähemmäs rantaa.
– Ai kauheeta! Helga parkaisee, kun näkee altaan puukehikon rannassa.
Uima-altaan puukehikko nousee ylös maanrajasta. Teemu on luottavainen, että tilanne paranee, kun saunarakennuksen terassi saadaan rakennettua ympärille.
– Toiveissa on, että saadaan altaan kylkeen kasvillisuutta, joka maisemoi sitä mereltä päin, Helga toteaa.
– Vaikka onkin paljon rahaa käytössä, täällä on isoja asioita. Kun kaikki ynnää, yhtäkkiä raha vain häviää, hän lisää.

Teemu paljastaakin, että mikäli uima-altaan haluaa asennettuna pihalle, täytyy siihen varata 20 000–10 000 euroa.
Tontin rantaan rakennetaan pieni hiekkaranta, jonne hiekka tuodaan kuorma-autolla. Hiekkaa on lisättävä tietyin ajoin, ja 20–25 tonnin kuorma maksaa noin 600–900 euroa.
Parempi kuin kuvitelmissa
Helga ja Teemu paljastavat piharemontin Veronicalle ja tämän Filip-pojalle. Pihalta kaadettiin noin 30 puuta, terassia laajennettiin, saunarakennuksen yhteyteen rakennettiin terassi ja uima-allas, rantaan hiekkaranta sekä laituri, jota ei tarvitse ottaa talveksi pois, ja pihalle tuotiin pensaita ja kasveja sekä valaistus laitettiin kuntoon. Autokatokselle tai varastolle tehtiin paikka, mutta itse rakennusta ei.
– Vau! Filip huudahtaa nähdessään pihan.
– Saunan ympäristö ja alaterassi on ihan uskomaton. En olisi ikinä osannut kuvitella, että siitä maisemasta saa sellaisen, Veronica komppaa haltioissaan.
Jälkeen kuvat






Kotoisa torstaisin MTV Katsomossa ja MTV3:lla.