Kotiliesi: Marco Bjurström pakeni julkisuutta erikoisella tavalla

Kotiliesi: Marco Bjurström pakeni julkisuutta erikoisella tavalla
20251204 HELSINKI. FINLANDIATALO. Strauss-konsertti. Marco Bjurström. KUVA: ATTE KAJOVA

Marco juonsi Bumtsibumin viimeisen kerran vuonna 2005, mutta yhtä asiaa katsojat eivät anna hänen vieläkään unohtaa.

Marco Bjurström nousi koko Suomen kansan tv-suosikiksi vuosina 1997–2005 tehdyn Bumtsibumin myötä.

Video: Marco Bjurström muistelee TTK-aikaansa.

Vaikka musiikkiohjelmasta on tehty vielä sen jälkeenkin kaksi lyhyesti ruudussa käväissyttä versiota, ei Marcoa ole nähty Bumtsibum-juontajana yli 20 vuoteen.

Katsojilta Marcon juontosuoritus ei silti ole päässyt unohtumaan. Hän kertoo Kotiliesi-printtilehden haastattelussa saavansa yhä muistutuksia juontopestistään katsojilta.

Erityisesti Marcon lentäväksi lauseeksi ohjelmassa muodostunut naminami-hokema seuraa häntä edelleen.

– Vaikka juontamani Bumtsibum loppui parikymmentä vuotta sitten, vieläkin ihmiset saattavat huutaa naminami, kun tunnistavat minut.

Sadas BumtsiBumin jakso nähtiin MTV3-kanavalla lauantaina 24.3.2001. Kuvassa kultapukuisen Marco Bjurströmin ympärillä Esa Nieminen, Seppo Hovi, Jari Puhakka ja Bumtsibum-bändin jäseniä.
Sadas BumtsiBumin jakso nähtiin MTV3-kanavalla lauantaina 24.3.2001. Kuvassa kultapukuisen Marco Bjurströmin ympärillä Esa Nieminen, Seppo Hovi, Jari Puhakka ja Bumtsibum-bändin jäseniä.

Marco pakeni saarelle

90-luvun lopussa Bumtsibumin nostattama suosio nousi sellaisiin mittoihin, että Marco teki erikoisen ratkaisun ja pakeni sitä omalle saarelleen.

Siihen saakka Marco oli lomaillut Porvoon saaristossa sijaitsevalla isovanhempiensa saarimökillä.

Suosion hurjimpina vuosina Marco kuitenkin koki, että hänen oli päästävä omaan rauhaan. Niinpä hän osti itselleen pienen saaren.

– Tajusin, että minun oli pakko saada paikka, jossa voin olla ihan rauhassa, Marco sanoo Kotiliedessä.

Marco kuitenkin muistelee saamansa valtavan julkisen huomion olleen pääasiassa positiivista. Tärkeää oli, että julkisuutta pääsi tarvittaessa myös pakoon.

Marco juonsi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa neljä ensimmäistä kautta eli vuodet 2006–2009.

Marco Bjurström on ohjannut tänä syksynä Vaasan teatterissa ensi-illan saavan Tinakenkätyttö-musikaalin, joka kertoo Kaija Koon elämästä.