Kolmas Top Gun -elokuva on tekeillä

Kolmas Top Gun -elokuva on tekeillä

Tom Cruisen lisäksi Miles Teller ja Glen Powell ovat palaamassa Top Gun: Maverickista tuttuihin rooleihinsa.

Tom Cruisen tähdittämä Top Gun -elokuvasarja on saamassa kolmannen elokuvan, kertoo viihdesivusto Deadline. Lähteiden mukaan Ehren Kruger, yksi Top Gun: Maverickin (2022) käsikirjoittajista työstää tällä hetkellä elokuvan alustavaa käsikirjoitusta.

Rooleihin ovat artikkelin mukaan palaamassa Cruisen lisäksi Maverickista tutut Miles Teller (The Offer) ja Glen Powell (Anyone But You), kuten tuottajat Jerry Bruckenheimer ja David Ellison.

Joe Kosinski tulee joko ohjaamaan tai tuottamaan elokuvan.

Top Gun: Maverick on lähes 1,5 miljardin dollarin lipputuloilla Tom Cruisen uran tuottoisin elokuva.
Top Gun: Maverick on lähes 1,5 miljardin dollarin lipputuloilla Tom Cruisen uran tuottoisin elokuva.

Ennen kuin kolmannen Top Gun -elokuvan teosta ilmoitettiin, Cruise solmi sopimuksen Warner Bros. Discoveryn kanssa. Varietyn mukaan sopimukseen kuuluu niin alkuperäistuotantoja kuin franchise-elokuvia, joissa Cruise on mukana. Tämä ei kuitenkaan estä Cruisea tekemästä elokuvia muille tuotantoyhtiöille, kuten Paramountille (Mission: Impossible -elokuvat).

Elokuva-arvostelu: Itkuvaroitus – Myrskyluodon Maija on yksinkertaisesti mestariteos

Tom Cruise teki itse stunttinsa Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One (2023) -elokuvassa, kuten vaarallisen moottoripyörähypyn vuorelta.
Tom Cruise teki itse stunttinsa Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One (2023) -elokuvassa, kuten vaarallisen moottoripyörähypyn vuorelta.

Tällä hetkellä vaarallisista stunteista tunnettu näyttelijä on tekemässä kahdeksatta Mission: Impossible -elokuvaa Dead Reckoning Part Two

Lisäksi häneltä on tulossa avaruushallintovirasto Nasan kanssa yhteistyössä tehty elokuva, jonka ohjaa Doug Liman (Edge Of Tomorrow).