Kohuttu Poliisit-sarja saa jatkoa – näin ohjelma muuttuu

Tuotanto ja kanava kertovat, miten ja miksi lopputulokseen päädyttiin.
Poliisit-sarja lakkautettiin vuonna 2023, mutta nyt se on saamassa jatkoa uutena formaattina.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen lausui joulukuussa 2022 ratkaisussaan, että poliisien työtä seuraavan Poliisit-sarjan tekeminen on ongelmallista, koska ulkopuolinen kuvausryhmä voisi saada kuvauksissa tietoonsa salassa pidettäviä tietoja.
Ohjelman jatkaminen ei ollut mahdollista, sillä kuvaamiselle asetettiin tiukat reunaehdot. Poliisit ehti pyöriä Jim-kanavalla 14 tuotantokauden verran. Viimeinen kausi nähtiin vuonna 2023. Jim kuuluu Nelonen Mediaan.
Katso tavoitti tuotantoyhtiö ICS Nordicin ja Nelosen kommentoimaan sarjan kuvausten käynnistämistä uudelleen.
Tuotantoyhtiö kommentoi
Tuotantoyhtiö ICS Nordicin Erna Aalto kommentoi Katsolle sähköpostitse, miten formaattia on muutettu, jotta kuvaukset voitiin käynnistää.
– Formaatti on oma itsenäinen ohjelmakonsepti – ei siis uudistunut Poliisit-sarja, Erna kertoo.
– Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa ei suljeta pois poliisin toimintaa seuraavien tv-ohjelmien teon mahdollisuutta.
Ernan mukaan ohjelman toteutustapa seuraa eduskunnan oikeusasiamiehen (EOA) ratkaisun asettamia reunaehtoja.
– Ratkaisussa esiin tuodut yksityisyyden suojan kannalta ongelmalliset elementit on huomioitu sarjan teossa niin, että salassa pidettävää tietoa ei paljastu ulkopuolisille. Kuvaaja muun muassa ei ole poliisiautossa vaan kuvausryhmä liikkuu omalla autolla eikä poliiseilla ole ääntä tallentavia mikrofoneja asuissaan, Erna summaa.
Erna kertoo, että tuotantoyhtiön näkemyksen mukaan yhteistyö poliisihallituksen kanssa sujui hyvin.
– Uudessa ohjelmakonseptissa ja sen suunnittelussa oli otettu huomioon EOA ratkaisun esiin tuomat ongelmakohdat viranomaisia seuraavien ohjelmien tuotantoon liittyen ja varmistettu, että vastaavanlaisia ongelmia ei syntyisi.
– Poliisilla oli myös tavoitteena löytää uusi konsepti, jotta poliisin työtä voisi seurata ja näyttää millaisia sisäiseen turvallisuuteen liittyviä ilmiöitä arjessa kohdataan ja tilanteissa toimitaan.
Yksi katsotuimpia realityja
Nelonen Median kotimaisen sisällön päällikön Mirko Baasin mukaan Poliisit on ollut vuosien varrella yksi katsotuimmista ja pidetyimmistä kotimaisista sarjoista heidän kanavillaan. Kiinnostus sarjan jatkoa kohtaan on säilynyt erittäin vahvana.
– Myös poliisihallituksella oli tahtotila kehittää ohjelman tekoa siten, että se voidaan toteuttaa yksityisyydensuojaa kunnioittaen. Kun tilaisuus avautui, halusimme tuoda rakastetun ohjelman takaisin uudessa ajassa ja yleisön toiveita kuunnellen, Mirko kertoo sähköpostitse.
Ohjelman esitysaikataulusta tullaan tiedottamaan tarkemmin syksyn aikana. Vielä ei ole tiedossa, millä nimellä uusi versio tullaan esittämään.
Poliisit-sarjan paluusta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.