Kohutähti Blake Livelyn hätkähdyttävä trilleri julki

Kohutähti Blake Livelyn hätkähdyttävä trilleri julki

Haipelkoinen näyttelijä ei halunnut aluksi tehdä koko elokuvaa.

Netflix on ostanut valikoimaansa yhden viime vuosien tehokkaimmista haitrillereistä, joka sattuu olemaan myös eräs Blake Livelyn parhaista elokuvista.

Vuonna 2016 valmistuneen The Shallowsin tehokkaan yksinkertainen tarina kertoo surffausta harrastavasta Nancysta, joka löytää Meksikosta kätketyn paratiisirannan. Idyllinen iltapäivä lämpimässä merivedessä muuttuu kuitenkin veriseksi painajaiseksi, kun kuolleen valaan vanavedessä alueelle uiskennellut valkohai valitsee Nancyn seuraavaksi ruokalajikseen.

Hyvät haitrillerit ovat harvassa, jonka vuoksi The Shallows tuntuu poikkeuksellisen raikkaalta. Anthony Jaswinskin käsikirjoitus pääsi mukaan vuoden 2014 Blacklistille, johon listataan Hollywoodissa kiertävät parhaat mutta yhä filmaamattomat käsikirjoitukset.

Blaken oranssit pikinit olivat lahja muoti- ja pukusuunnittelija Tory Burchilta.
Blaken oranssit pikinit olivat lahja muoti- ja pukusuunnittelija Tory Burchilta.

Kauhu- ja trillerigenren hallitseva espanjalaisohjaaja Jaume Collet-Serra (Ottolapsi, Run All Night) luo tyylipuhdasta haijännitystä, joka kumartaa useammin kuin kerran vuoden 1975 klassikolle Tappajahai. Kuten Steven Spielberg aikoinaan, myös Collet-Serra suo omalle hirviölleen vain vähän ruutuaikaa ja pitää uhan pääosin näkymättömissä pinnan alla.

Lively antaa fyysisesti vaativalle pääroolille puolestaan kaikkensa, vaikka oli kuvasten aikaan raskaana. Tästä huolimatta kaunotar tekee elokuvassa itse kaikki stunttinsa hurjimpia surffauskohtauksia lukuun ottamatta. Niissä hänellä oli sijaisnäyttelijä, koska Lively ei ehtinyt opetella surffaamaan kunnolla ennen kuvauksia.

Meksikoon sijoittuva elokuva kuvattiin todellisuudessa australialaisella paratiisisaarella.
Meksikoon sijoittuva elokuva kuvattiin todellisuudessa australialaisella paratiisisaarella.

Tähti on myös kertonut epäröineensä ottaa roolia alun perin vastaan, koska pelkää todellisuudessa haita. Blake ei ole esimerkiksi koskaan uskaltanut katsoa Tappajahaita.

Päätökseen vaikutti lopulta Livelyn aviomies Ryan Reynolds, joka oli kuvannut vuonna 2010 minimalistisen trillerin Buried, joka kertoo yhden ihmisen selviytymisestä samankaltaisissa ääriolosuhteissa. Reynols kertoi kuvausten olleen rankka mutta palkitseva kokemus, jota hän ei vaihtaisi pois mistään hinnasta. Niinpä Lively hyväksyi roolin aviomiehensä rohkaisemana.

Lively nousi viime vuoden puolella otsikoihin Se päättyy meihin -elokuvan ympärillä pyörineen kohun vuoksi. Elokuvan tähdet ovat pysyneet otsikoissa elokuvan ensi-illasta lähtien uusien väitteiden vuoksi. Lively ja Justin Baldon ovat haastaneet toisensa oikeuteen.