Kierroksilla-tähti romahtaa - tv-kuvaukset joudutaan keskeyttämään

Kierroksilla-tähti romahtaa - tv-kuvaukset joudutaan keskeyttämään
Kierroksilla Mathilda Vestergård

Nimellä Porrbollin eli Pornopallo tunnettu Mathilda Vestergård ei tuntenut oloaan hyväksi uuden kauden kuvauksissa.

Pohjanmaan kruisailevat, ryyppäävät ja haistattelevat pilsnerraggarit palaavat tv-ruutuun Kierroksilla-sarjan uusissa jaksoissa Ylellä maanantaina 11. elokuuta.

Videolla menopeliään esittelee Arman Alizad:

Yksi sarjan päähenkilöistä, vaasalainen tiktok-tähti Mathilda ”Matha” Vestergård eli Porrbollin muutti aiemmin poikaystävänsä Espen Ringstadin kanssa Norjaan.

Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa selviää, että pariskunta on muuttanut takaisin Suomeen. Matha lähtee jaksossa ostamaan uutta kruisailuautoa itselleen.

Purskahtaa itkuun

Jaksossa koetaan kuitenkin hämmentävä hetki. Ensin kaikki on näyttänyt mukavalta: pariskunta on käynyt tervehtimässä Mathan äitiä, tätiä ja mummia sekä tehnyt innoissaan hyvät autokaupat.

Yhtäkkiä uutta autoaan ajava Matha näyttää silmin nähden ahdistuneelta. Haastattelussa hän kertoo, ettei kyseinen kuvauspäivä ollut hyvä hetki lähteä autokaupoille.

Kierroksilla/Yle
Kierroksilla/Yle

– Edellinen päivä oli ollut tosi raskas. Olimme hiljattain palanneet Trondheimista Suomeen. Oli paineita, että nyt pitää suoriutua ja tehdä päivästä hyvä, että on kivaa. Lopulta aloimme kiukutella, ja meille tuli riitaa, hän kertaa tapahtumia.

– Kaikki vain pyöri päässä. Olin paikalla, mutta en ollut läsnä.

Suhde ei kestänyt

Autoajelu päättyy siihen, että Matha pysäyttää auton, nojaa päätään rattiin ja purskahtaa itkuun.

– Vaihdetaan kuskia. Saavat lopettaa kuvaamisen. Ajetaan kotiin, Espen linjaa.

Uusi autokaan ei lopulta toimi kovin hyvin.
Uusi autokaan ei lopulta toimi kovin hyvin.

Joku kysyy auton ikkunasta, miten menee.

– Täydellisesti, Matha nyyhkyttää itkunsa seasta.

Matha kertoo jaksossa hänen ja Espenin suhteessa menneen tuolloin hyvin. Sittemmin pari on kuitenkin päätynyt eroon.

IS:ssä Matha kertoi muuttaneensa tänä kesänä Ahvenanmaalle uuden rakkauden perässä, tällä kertaa naisen.

Kierroksilla (Pilsnerraggarna) uusi kausi Yle Areenassa. Teema & Femilla maanantaisin.