Kesäloman pelastus: Näiden lastenohjelmien aikana vanhemmatkin saavat rentoutua

Kesäloman pelastus: Näiden lastenohjelmien aikana vanhemmatkin saavat rentoutua

Joskus lomailevatkin vanhemmat voivat kaivata hetken rauhaa.

Monissa lapsiperheissä vietetään kesälomaa päiväkotien ja koulujen ollessa kiinni. Auringon paistaessa on mukava suunnata vaikkapa rannalle, mutta sadepäivien ratoksi - ja joskus ihan vain vanhempien jaksamiseksi - on keksittävä muuta tekemistä.

Televisio ei liene se toivotuin lastenvahti, mutta se voi tarjota kesätouhujen keskellä kaivatun hengähdystauon. Kaikki ohjelmat eivät kuitenkaan toimi toivotulla tavalla, vaan osa lapsille suunnatusta viihteestä saattaa vain nostattaa energiatasoja. 

Katso poimi parhaat lastenohjelmat, joiden pyöriessä ruudulla niin muksut kuin vanhemmatkin voivat ottaa rennosti. 

Daniel Tiikerin kulmilla

Daniel Tiikerin kulmilla keroo nelivuotiaasta Daniel -tiikeristä, joka opettelee elämässä tarvittavia perustaitoja yhdessä ystäviensä kanssa. Sarjan jaksoissa käsitellään muun muassa tunteita ja opetellaan, kuinka käydään vessassa. 

Rauhallisella temmolla etenevä ohjelma sopii erityisesti päiväkoti-ikäisille. Sarja on katsottavissa Netflixissä. Viaplayssa ohjelma on tarjolla nimellä Taavi -tiikerin naapurissa. 

Mikko Mallikas

Seitsemänvuotias Mikko asuu isänsä ja kissansa kanssa. Yksin ja yhdessä ystäviensä kanssa Mikko keksii mitä lennokkaampia leikkejä, joissa edes mielikuvitus ei tunnu olevan rajana. 

Netflixissä ja Viaplayssa nähtävissä oleva sarja sopii myös perheen pienimmille. Ohjelman äänimaailma on hiljainen, joten vanhemmatkin pystyvät keskittymään sen aikana muihin hommiin. 

Nalle

Pikku kakkosesta tuttu Nalle seikkailee ystäviensä Apinan ja Ankan kanssa. Riemukas ohjelma on suunnattu perheen pienimmille, mutta myös isommat sisarukset saattavat viihtyä sen laulujen parissa.

Nallen laulut jäävät helposti vanhempienkin päähän soimaan.
Nallen laulut jäävät helposti vanhempienkin päähän soimaan.

Yle Areenasta löytyvän sarjan jaksot kestävät alle kymmenen minuuttia, joten se tuo avun myös niihin tilanteisiin, kun aikuinen tarvitsee omaa aikaa vain hetkisen. 

Muumilaakso

Iki-ihanat muumit seikkailevat nyt uudehkossa Muumilaakso -animaatiosarjassa. 

Tuttujen hahmojen uudet kujeet viihdyttävät koko perhettä. Tove Janssonin klassikkokirjojen ja Muumilaakson tarinoita -tv-sarjan parissa varttuneille vanhemmille ohjelma tarjoaa sopivasti nostalgiaa ja ennennäkemättömiä juonenkäänteitä. 

Nykyajan räiskyviin ja vauhdikkaisiin animaatioihin tottuneet lapset puolestaan viihtyvät mainiosti näiden tovejanssonmaisten muumihahmojen kujeilun parissa. 

Visuaalisesti kauniin ja äänimaailmaltaan miellyttävän Muumilaakson kolme kautta löytyvät Yle Areenasta.

Monchhichi

Korkealla puiden latvoissa asustavat Monchhichi -apinat riemastuttavat koko perhettä. Hehkuhedelmiä ja moncchileivonnaisia mussuttavien söpöläisten parissa hurahtaa huomaamatta tovi jos toinenkin.

Ranskalainen animaatiosarja on uusintaversio 1980 -luvun piirretystä. Moncchichin kaksi kautta löytyvät MTV Katsomosta.