Kauniit ja rohkeat -tähdeltä paljastus kulisseista – näin hänet saadaan näyttämään Brookelta

Kauniit ja rohkeat -tähdeltä paljastus kulisseista – näin hänet saadaan näyttämään Brookelta
KATHERINE KELLY LANG Kauniit ja rohkeat

Brooke Loganiksi valmistautuminen ei käy hetkessä.

Kauniit ja Rohkeat -sarjan Brooke Logan eli näyttelijä Katherine Kelly Lang julkaisi sosiaalisessa mediassa videon sarjan kulisseista.

Instagram-videolla näyttelijätär muuntuu Brookeksi samalla, kun hän painaa muistiin hahmonsa vuorosanoja.

– Tällä viikolla kuvataan yhdeksän jaksoa Kauniita ja rohkeita, näyttelijätär kirjoittaa videon yhteyteen.

– Tältä aamuni näyttävät.

Katherine on näytellyt ikonista hahmoaan jo vuodesta 1987 lähtien. Katherinen lisäksi alkuperäisnäyttelijöistä ainoastaan John McCook (Eric Forrester) on enää mukana sarjassa. 

Brooken juonikuvioihin ovat liittyneet läheisesti Forresterin miehet. Hän on ollut naimisissa niin Ridgen kuin tämän isän Ericin kanssa.

Eräs fani onkin kommentoinut näyttelijän julkaisun yhteyteen, että hän toivoo käsikirjoittajien ohjaavan Brookea suuntaan, jossa hän laittaa itsensä ensimmäiseksi ja alkaa rakastaa itseään. Fanin mukaan Ridge on kohdellut naista kuin saastaa.

– Olet uskomaton näyttelijä, hän hehkuttaa.

– Olen samaa mieltä, Brooke tarvitsee uuden miehen, toinen komppaa.

Kauniit ja rohkeat arkisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.