Kasarilla ihastuttanut Mummo-sarja taas tv:ssä – näin kävi sarjan lapsinäyttelijälle

Jos halaajaa takaisin kultaiselle 1980-luvulle, pääsee sen tunnelmaa aistimaan Mummo-sarjassa, joka on katsottavissa jälleen Yle Areenassa ja TV2:lla. Sarjaa tehtiin vuodesta 1987 vuoteen 1988.
Komediasarjan päähahmona nähdään sarjan nimenmukaisesti mummo (Anja Räsäsen). Kyllästymistä kavahtava rautarouva keksii puuhia, joista hänen kaikki sukulaisensa eivät ole täysin vakuuttuneita, paitsi pojantytär Anna, jota näyttelee Maiju Jokinen. Sarjan juoneen lisää syttöä mummon suuri salaisuus.
Rooleissa nähtiin lisäksi Riitta-Liisa Helminen (äiti), Lauri Lindholm (Matti), Ahti Jokinen (isä), Mauri Kuosmanen (isän veli) ja Tuija Ernamo (veljen vaimo).
Sarja on Pekka Lepikön käsikirjoittama. Sama mummo nähtiin myöhemmin hänen käsikirjoittamassaan Kyllä isä osaa -sarjassa.
Myös Tuija Ernamo ja Maiju Jokinen näyttelivät Kyllä isä osaa -sarjassa. Niin kuin tosielämässä, myös sarjassa he näyttelivät äitiä ja tytärtä. Sarjassa Jokisen nimi oli Jonna.
1990-luvun suosikkisarja Kyllä isä osaa naurattaa taas tv:ssä – mitä tapahtui näyttelijöille?
Mummoa näytellyt Räsänen teki pitkän uran Tampereen kaupunginteatterissa. Hän menehtyi 84-vuoden iässä vuonna 2016.
Maiju Jokinen on työskennellyt näyttelijänä myös aikuistuttuaan. Välillä hän on jättänyt näyttelemisen ja työskennellyt muilla aloilla. Hän on opiskellut liikunta-alaa, pukineiden valmistajaksi ja merkonomiksi ja tehnyt töitä myyjänä ja ravintoloissa. Nykyään hän näyttelee kiertävässä Teatteri Eurooppa Neljä -ryhmässä.
Mummo-sarjan kaksi jaksoa tiistaisin Yle TV2:lla kello 21 alkaen. Katsottavissa myös Yle Areenassa.