Karita Tykältä yllättävä aluevaltaus

Karita Tykältä yllättävä aluevaltaus

Ex-missi ryhtyy aivan uuteen rooliin.

Vuoden 1997 Miss Suomi Karita Tykkä on tv:stä tuttu esimerkiksi Elixir- ja Kaunis olo -ohjelmien juontajana. Vaikka hän on viime ajat profiloitunut somessa hyvinvointi- ja elämäntapavalmentajana, nyt on tullut aika hypätä uudelle alueelle.

Arkistovideo: muistatko Karitan ja Joonaksen suhteen?

Nelonen on onnistunut kiinnittämään Karitan uuteen realitykisaansa The Box Suomeen.

Yllättävää on Karitan hyppääminen tositelevisioon kisaajaksi, vaikka tv-ammattilaisena hän on tehnyt jo kovat näytöt. Kilpailun muodossa tehtävään ohjelmaan osallistuminen sen sijaan ei ole yllättävää. Karita tunnetaan erittäin tarkkana ja päämäärätietoisena tekijänä, jolle kilpailullisuuskin siis sopii varmasti.

Nelosen tiedotteessa Karita ilmoittaakin tavoitteekseen ei enempää eikä vähempää kuin tulla ohjelmassa vahvemmaksi versioksi itsestään. Henkinen, kehollinen ja tunteellinen itseen tutustuminen kiehtoo häntä.

Tästä on kyse

Ruudussa ja Nelosella 22. syyskuuta alkavan The Boxin kisaajat sulkeutuvat keltaiseen laatikkoon, jossa heidät kuljetetaan tuntemattomaan paikkaan. Laatikon ovien avauduttua heidän pitää päätellä, missä ovat ja mitä tehtäviä heidän pitää suorittaa.

Karitan lisäksi The Boxissa kisaavat toimittaja Janne Grönroos, koomikko Fathi Ahmed, ex-tubettaja Juuso "Herbalisti" Karikuusi, entinen BB-voittaja Sauli Koskinen, ex-kiekkoilija Marko "Mörkö" Anttila, vaatesuunnittelija ja somejulkkis Alha Obaid, personal trainer Eevi Teittinen, juontaja Taru Valkeapää, yrittäjä Bakari ”Baka” Diarra, näyttelijä Amelie Blauberg, ja toimittaja, dj Ina Mikkola.