Kameran takana viihtyvä Pamela Tola nauttii yhä esiintymisestä: "Näytteleminen on ihanaa vastapainoa ohjaamiselle"

Alun perin BBC:lle tuotettuun The Replacement -sarjaan perustuva Sijainen kertoo päähenkilöstä, joka uhkaa menettää identiteettinsä tämän elämään tunkeutuvan psykopaatin ansiosta. Arkkitehti Ella Rönkä (Maria Ylipää) on uransa suurimman mahdollisuuden edessä, kun äitiysloma pakottaa hänet jäämään sivuun huippumodernin kirjaston rakennustöistä. Ellan sijaiseksi palkataan Paula Malinen (Pamela Tola), jonka nöyrä innokkuus saa pian pakkomielteisiä ja pelottavia piirteitä. Onko Paula aito uhka Ellan uralle ja minuudelle, vai onko kyseessä synnytyksenjälkeisen masennuksen laukaisema stressireaktio?
– Näytteleminen on ihanaa vastapainoa ohjaamiselle, joka on tosi intensiivistä ja vie paljon aikaa. En ollut myöskään aiemmin näytellyt tällaista hahmoa. Oli kiinnostavaa etsiä ja pohtia selitystä Paulan toiminnalle. Sukelsin siihen trauman kautta, joka on hyvin läheinen aihe. En usko, että kukaan on yksiselitteisesti paha, vaan meihin vaikuttaa useampi tekijä.
Tola myöntää, että psykopaatin rooleihin valitaan helposti tietyn näköisiä näyttelijöitä.
– Minua pidetään ulkonäöllisesti pehmeänä ja herkkänä, jonka vuoksi oli myös inspiroivaa esittää tällaista hahmoa. Haluan itsekin ohjaajana rikkoa ulkonäköön liittyviä odotuksia.
Monipuolinen Pamela Tola teki pitkään töitä päästäkseen ohjaajaksi: "Olin jo vähällä luovuttaa"
Vaikka Sijainen luokitellaan trilleriksi, tunsi Tola näytelleensä psykologista draamaa.
– Näyttelijän ei pitäisi ajatella liikaa tyylilajia, vaan sen toimivuudesta vastaavat viime kädessä ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja ja muut taiteellisen työryhmän avainhenkilöt. Näyttelijän pitäisi tulkita hahmoa yhtä uskottavasti oli kyseessä sitten komedia, trilleri tai kauhuleffa.

Sijaisen tekeminen oli kuitenkin intensiivistä, ja Tola kertoo nähneensä jopa painajaisia.
– Sarjan maailma oli niin voimakas, että se vaikutti alitajuntaani. Toisaalta oli mahtavaa päästä näyttelijänä tutkimaan osin samoja teemoja, joita olin käsitellyt ohjaajana Mädät omenat -sarjassa. Myös se sivuaa trauma-aihetta kiinnostavasti.
Elokuvatöiden ohella Pamela on opiskellut kehon tunneterapiaa ja äänimaljahoitoja. Kiinnostus hoitoihin syttyi omasta avuntarpeesta.
– Olen ollut koko elämäni kiinnostunut vaihtoehtoterapiasta ja sen eri muodoista. Syy löytyy tietenkin omasta elämästä, on ollut pakko löytää tapoja hoitaa itseäni. Kun sain apua, tajusin, että haluaisin välittää sitä myös muille. Etenkin äänimaljahoitoja on ihana tehdä, koska tunnen olevani mukana värähtelyissä ja energiassa, joka niistä välittyy.
Pamela pitää myös luentoja luovuudesta ja hyvinvoinnista.
– Kaiken tekemisen pitäisi olla itselle antoisaa. Toimin sitten näyttelijänä, ohjaajana tai luennoitsijana, niin työn pitää tuntua minulle tärkeältä. Elokuvat ja sarjat, hoidot ja luennot – näen ne kaikki osana itseäni ja itseäni ruokkivina.