Kaija Koon huvilaremontti hämmästyttää – katso kuvat

Laulaja Kaija Koon piilopirtti nähdään tv:ssä.
Maanantaina 14.4. Huvila & huussi -ohjelmassa nähdään, kun Kaija Koon piilopirtin piha laitetaan uuteen uskoon.
Arkistovideo: Tällaisia summia Kaija Koo tienaa.
Mäntymetsän ympäröimä mökki koreilee kallion päällä. Sieltä avautuvat upeat maisemat vesistöön. Kaija kertoo jaksossa, että mökki on hänen pitkäaikainen unelmansa.
Kaija toivoo nyt, että pihamaa laitetaan kuntoon. Hän haluaisi ison terassin, kesäkeittiön ja tulipaikan, mutta kaiken tulisi sulautua yhteen luonnon kanssa.

Pihan pitäisi olla helppohoitoinen, ja jyrkkä rinne rantasaunalle olisi hyvä saada nykyistä turvallisemmaksi.

Kaikki toiveet toteutuvat
Pihasuunnittelija Laura Moilasen johdolla tehdään iso urakka. Talo saa isot lasiliukuseinät, joista maisema pääsee oikeuksiinsa. Uudella isolla terassilla on myös lasitukset, jotta sen käyttöaikaa saadaan pidennettyä syksylle.

Terassille sijoittuvat myös kesäkeittiö ja poreallas. Tulipaikka syntyy pihalle, samoin leveät portaat saunalle. Istutuksille on kastelujärjestelmä, jotta ne eivät kuihdu Kaijan poissaollessa.

Kaija on totaalisen hämmästynyt nähdessään remontin lopputuloksen.
– Tämä on ihan uskomatonta, että talo on kuin uusi. Tästä tuli uusi talo, tämä on tyylipuhdas, hieno. Ihan kun olisin ostanut uuden talon, hän hehkuttaa.
– Jokos avataan samppanjapullo? Joko nyt heti? hän intoilee.

Huvila & Huussi Nelosella ja Ruudussa maanantaisin.