Jutta Larm paljastaa vaietun seikan Race Across the Worldista – näin kuvaukset todellisuudessa tehtiin

Jutta ja Juha Larm voittivat MTV:n seikkailuohjelman Race Across the World Suomen. Vähällä kuitenkin oli, ettei lopputulos olisi ollut toinen, sillä Jutta oli luovuttaa jo alkumatkasta.

Kisan alkupäässä matkustettiin Barcelonaan, Espanjaan. Jutan ja Juhan taktiikkana oli ottaa mahdollisimman halpa majoitus, mutta tällä kertaa hotellin alkeellisuus ylitti Jutan sietokyvyn.

– Mulle tuli yhtäkkiä semmonen, että miksi mä teen tätä, viihteen vuoksi kidutan itseäni tämmöisessä hirveässä hikiboksissa, jossa torakoita juoksi lattialla, että mä lähden kotiin, en mä halua tätä enää! Sitten mä ihan oikeasti pakkasin tavarat rinkkaan ja sanoin Juhalle, että tämä oli tässä, kisa päättyy meidän osalta tähän, Jutta muistelee.

Pari poistui jo hotellistakin, mutta jäi lopulta miettimään, ovatko he luovuttajia vai eivät ja tsemppasivat kuitenkin jatkamaan kisassa.

Tv-ohjelmassa ei nähty, että kilpailijoiden ei tarvinnut suinkaan rynnistää jokaiselta etapilta heti seuraavana aamuna matkaan, vaan heillä oli aina jokaisessa kohteessa taukopäivä.

– Kuvaustiimi sai huilata ennen kuin matka jatkui eteenpäin. Ne olivat meillekin välipäiviä, ja kävimme usein siinä kyseisessä kohteessa tutustumassa kaupungin tarjontaan. Aika paljon meni kyllä huilaamiseen itselläkin. Aivot kävivät koko ajan kierroksilla, että mihin seuraavaksi lähdetään. Ei siinä varsinaisesti rauhoittumaan päässyt, Jutta kertoo.

Heidän ei myöskään tarvinnut elää silloin niukan matkabudjettinsa turvin.

– Matkabudjetilla mentiin sitten taas, kun matka jatkui. Muutenhan rahat eivät olisi mitenkään riittäneet, Jutta muistuttaa.

Kolme viikkoa kestänyt matka Marokosta Suomeen maata pitkin oli Jutan mukaan rankka. Sosiaalisten kontaktien valtava määrä, budjetin niukkuus ja tietämättömyyden sietäminen tekivät siitä henkisesti haastavaa.

– Mutta oli niin huikea reissu, että sen tulee varmasti vanhainkodissakin vielä muistamaan. Parasta oli vieroittautuminen kännykästä. Alussa se tuntui kummalliselta. Jos istui vaikka monen tunnin bussi- tai junamatkan tai odotti jotain, niin kun ei ole kännykkää, elämää katselee ihan erilaisin silmin. Siinä oppi olemaan tosi hyvin läsnä.