Jussi-palkittu Virpi Suutari paljastaa: tällaista on työskennellä puoliso Martti Suosalon kanssa

Jussi-palkittu Virpi Suutari paljastaa: tällaista on työskennellä puoliso Martti Suosalon kanssa

Virpi Suutarilta ja Martti Suosalolta on tulossa toinenkin yhteinen dokumenttielokuva.

Virpi Suutarin ohjaama, ja hänen kumppaninsa, näyttelijä Martti Suosalon tuottama Havumetsän lapset (2024) palkittiin Jussi-gaalassa vuoden dokumenttielokuvana. Havumetsän lapset kertoo Elokapina-liikkeen parikymppisistä luonnonsuojeluaktivisteista, sekä heidän suhteestaan luontoon.

– Uskon ja huomaan, että suomalaiset ovat ottaneet tämän elokuvan sydämiinsä, vaikka se on herättänyt joissakin myös ristiriitaisia tunteita. Meissä on paljon metsänomistajia, kuten itsekin olen, Virpi sanoo.

– Mielestäni nämä asiat ovat sellaisia, joita meidän kaikkien täytyy tällä hetkellä miettiä ja pohtia, mikä meidän kanta näihin metsäasioihin on.

Martista on moneksi

Työskentely puolison kanssa on ollut oikein mukavaa. Martti on muun muassa tehnyt eväitä ja keittänyt erään aktivistin mummolassa keittoa.

Havumetsän lapset palkittiin Jussi-gaalassa myös parhaasta kuvauksesta.
Havumetsän lapset palkittiin Jussi-gaalassa myös parhaasta kuvauksesta.

– Kyllä, kuvauksissa hän on joskus hoitanut cateringia (tarjoilut). Se on aika kiva, kun on puoliso ja yhtiökumppani, joka ymmärtää nämä luovan työn hankaluudet, mitä väistämättä myös tulee.

Havumetsän lapsien jäkimainingeissa Martti teki Starman-näytelmän, joka käsittelee luontokatoa.

– Tämä hanke on vaikuttanut tosi paljon meidän perheeseen. Nyt teen sitten Metsäkoneihmisistä Kainuussa elokuvaa, kolikon toinen puoli, Virpi paljastaa.

Martti vastaa Havumetsän lapsien tavoin tulevan elokuvan tuotannollisesta puolesta.

– Kun rahat loppuu, hän lähtee myymään maakuntiin lisää teatterilippuja.

Virpi Suutari ja Martti Suosalo ovat olleet yhdessä yli 30 vuotta.
Virpi Suutari ja Martti Suosalo ovat olleet yhdessä yli 30 vuotta.

Elokuva-alan niukka tilanne Suomessa on vaikuttanut siihen, ettei Avecilta, dokumenttielokuvien rahoittajalta voi hakea tällä hetkellä mitään tukia.

– Varmasti tulee vaikuttamaan, mutta ei luovuteta.