Juontajalegenda Jay Leno ärähti tv-kollegoilleen: "Liikaa politiikkaa"

Entinen The Tonight Show -isäntä antoi eriävän mielipiteen Stephen Colbert -keskusteluun.
CBS ilmoitti 17. heinäkuuta lopettavansa The Late Show with Stephen Colbertin, jota on esitetty kanavalla syksystä 2015.
Videolla näyttelijä Jussi Vatanen vastaa Katson kesäkyselyyn.
Ennen Stephen Colbertia CBS:n myöhäisillan show’sta vastasi 22 vuoden ajan David Letterman.
Monet amerikkalaiset talk show -juontajat ovat antaneet tukensa Stephen Colbertille ja esittäneet oman paheksuntansa mediayhtiön päätökselle.
Yksi soraääni on mahtunut joukkoon.
Eriävän mielipiteen keskusteluun on vastikään nostanut tv-legenda Jay Leno, joka isännöi NBC:n The Tonight Show -keskusteluohjelmaa vuosina 1992-2014.
Omat mielipiteet pois televisiosta
Moni uskoo, että Stephen Colbertin potkut johtuvat poliittisista syistä.
Hän oli ohjelmassaan arvostellut CBS:n omistamaa mediayhtiötä Paramount Globalia sopimuksesta, jonka se teki Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa.
Mediayhtiö maksoi presidentille 16 miljoonaa dollaria välttääkseen oikeusriidan, jonka Trump nosti sen jälkeen, kun CBS:n 60 Minutes -ohjelma esitti Kamala Harrisin haastattelun.

Ronald Reaganin säätiölle antamassaan haastattelussa Jay Leno arvosteli nykyisten tv-juontajien huumoria, joka hänen mielestään on liian politisoitunutta.
– Heillä on riski menettää puolet katsojajoukostaan menemällä jommallekummalle puolelle.
– Koen, että ihmiset tulevat komediashow’hun päästäkseen irti elämän paineista, mitä ikinä ne ovatkaan. Nyt tyydytään puoleen yleisöstä, koska halutaan pakolla kertoa oma mielipide, Jay totesi.
Puolet katsojista unohdettu
Jay ei erikseen nimennyt juontajia, joihin hänen kritiikkinsä kohdistuu.
Stephen Colbertin lisäksi muun muassa Jimmy Kimmel, Jon Stewart, John Oliver ja Seth Meyers ovat pilkanneet ohjelmissaan Trumpia ja MAGA-liikettä. Myös demokraatit ovat saaneet juontajilta kuraan niskaansa.
Jay itsekin nauttii poliittisesta satiirista, mutta hänen mielestään amerikkalaistelevision myöhäisillat ovat painottuneet vain tiettyihin poliittisiin näkemyksiin.
– Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan poliittista huumoria. Niin vain on käynyt, että ihmiset ovat liian puolueellisia. Miksi kuvata koko ajan vain toista puolta yleisöstä? Miksi ei annettaisi ihmisille kokonaiskuvaa, tv-kasvo kysyy.