Julkkikset ravistelevat äitiyden roolia: "Pitäisi huolehtia niistä vi**n jumppatossuista"

Julkkikset ravistelevat äitiyden roolia: 'Pitäisi huolehtia niistä vi**n jumppatossuista'
Naiset ensin

Kuvataiteilija Riina Tanskanen on pohtinut paljon sitä, haluaako ylipäätänsä äidksi. Tanssija-koreografi Hanna Brotherukselle se on puolestaan elämän tärkein tehtävä.

Naistenpäivän kunniaksi julkaistu Naiset ensin -dokumenttisarja antaa äänen tunnetuille naisille, jotka ovat raivanneet tietään kulttuurin ja yhteiskunnan keskiöön.

Ylen uutuussarjassa esiintyvät muun muassa Krisse Salminen, Chisu, Erika Vikman ja Hanna Brotherus.

Dokumenttisarja tarkastelee, miten naiset ovat nousseet entistä näkyvämpään asemaan viime vuosikymmenten aikana. Viidennessä jaksossa syvennytään äitiyden teemaan.

Tanssija ja koreografi Hanna Brotherus kertoo dokumentissa, että haaveili nuorena suurperheestä. Kun hän lopulta tuli äidiksi, oli muutos valtava.

Nykyisin neljän lapsen äiti kuvailee perhettään elämänsä suurimmaksi lahjaksi.

– Se on kaikista tehtävistä ja rooleista minulle tärkein ja rakkain, Hanna sanoo.

Hanna Brotheruksen osa lapsista on julkisuudessa. Amos Brotherus on näyttelijä, tytär Elsa näytteljä ja lauluntekijä, kuten myös Johannes Brotherus, joka tunnetaan muun muassa Kuumaa-yhtyeestä-
Hanna Brotheruksen osa lapsista on julkisuudessa. Amos Brotherus on näyttelijä, tytär Elsa näytteljä ja lauluntekijä, kuten myös Johannes Brotherus, joka tunnetaan muun muassa Kuumaa-yhtyeestä-

Hän myöntää, että äitiys on ollut ajoittain raskasta, etenkin silloin, kun kolme poikaa syntyi viiden vuoden sisällä. Hänen esikoisensa on tyttö.

– Minusta tuntui, ettei minulla ollut yhtään hetkeä itselleni, ei mitään fyysistä tilaa. Yhtä imetin, kahta roikotin ja pyysin tekemään sitä ja tätä, Hanna muistelee.

Hän löysi lopulta keinoja käsitellä tilannettaan taiteen kautta ja teki tanssielokuvan äitiydestä.

Hanna myöntää olleensa itselleen ankara niin äitinä kuin naisena. Hän ompeli lastensa vaatteet, piti kodin moitteettomassa kunnossa eikä sietänyt epäjärjestystä.

– Mä olin perfektionisti siinä, että asiat olisi turvallisesti ja hyvin, olis kaunista ja heillä olis hyvä olla ja hyvää ruokaa. Semmonen mä oon ollut, mutta mä oon myös väsynyt. Ihan omasta syystäni. Ei kukaan pakottanut minua äärimmäiseksi.

"Vi**n jumppatossut"

Kuvataiteilija ja kirjailija Riina Tanskanen kertoo pohtineensa paljon äitiyttä ja sitä, haluaako ylipäätään tulla äidiksi. Hänen mielestään äidin rooli yhteiskunnassa ei ole uudistunut, vaikka hän on kasvanut ajassa, jossa "tyttövoima" on ollut merkittävässä roolissa.

– Jos haluaisin perheenlisäystä, minun pitäisi hyväksyä se, miten yhteiskunta katsoo minua naisena ja lapsen "ykkösvanhempana". Neuvola, päiväkoti ja koulu soittaisivat minulle. Minun pitäisi huolehtia niistä vitun jumppatossuista.

Hänen mielestään perhekäsityksiä tulisi ravistella enemmän.

– Meidän parisuhde- ja perhekäsitykset kaipaisivat sitä, meillä olisi aidosti tilaa rakentaa asioita eri tavalla, elää elämää omilla tavoilla, rakentaa vaikka kaikki toisin. Meillä olisi vapaus elää myös perinteisessä heteroydinperheessä ja kaikki vaihtoehdot olisivat hyvin valideja.

Elokuvaohjaaja Max Malka puolestaan kokee, että äitiydestä on ollut paljon hyötyä hänen urallaan.

– Ei pelkästään kehittyvät elämäntaidot, ajanhallintataidot, kärsivällisyys ja sosiaaliset taidot. Myös siinä mielessä, kuinka uskottavana mua pidetään. Tuntuu, että se oli melkein yhtä iso asia kuin alan tutkinto, hän pohtii dokumenttisarjassa. 

Naiset ensin -dokumenttisarja lauantaina Teema & Fem -kanavalla ja Yle Areenassa.