Julia, 25, uhmaa lestadiolaisyhteisöä – Suviseuroihin meikissä ja koruissa

Julia, 25, uhmaa lestadiolaisyhteisöä – Suviseuroihin meikissä ja koruissa
Suvikset, Julia

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä kasvanut Julia kertoo tarinansa Ylen uudessa dokumenttisarjassa Suvikset.

25-vuotias Julia on yksi heistä, joka on eronnut lestadiolaisesta liikkeestä. Hän kertoo tarinansa Ylen uudessa dokumenttisarjassa Suvikset, joka alkaa maanantaina 17. maaliskuuta.

Neliosaisessa sarjassa päästään seuraamaan viime kesänä Pudasjärvellä järjestettyjä Suviseuroja neljän päähenkilön kautta. Äänensä lestadiolaisuudelle antavat Julian lisäksi Justus, 19, Aarne, 19, ja Olivia, 19.

Julialla on kahdeksan sisarusta. Hän on perheen toiseksi nuorin ja tuli tädiksi 12-vuotiaana. Nykyisin hän on täti 20 lapselle. 

Julia menee Suviseuroihin, vaikka on eronnut liikkeestä. Hän on silti edelleen uskossa. 

Julia kertoo dokumentissa, että Suviseurat oli lapsena hänelle vuoden kohokohta. Ne olivat perheelle ainoa yhteinen lomareissu. Matkailua muualla Suomessa saatikka ulkomailla ei harrastettu. 

Julian mukaan lestadiolaisuus ei sovi kaikille.

– Heille, joille se sopii, se on ihanaa ja turvallista. Mut jos se ei sovi, se voi olla ahdistavaa ja elämää rajoittava tekijä, hän toteaa dokumentissa. 

Julian mukaan vanhoillislestadiolaiset eivät saa harrastaa seksiä, saatikka suudella ennen avioliittoa.
Julian mukaan vanhoillislestadiolaiset eivät saa harrastaa seksiä, saatikka suudella ennen avioliittoa.

Kiltti tyttö 

Nykyisin Julia on värjännyt hiuksensa, hän meikkaa ja käyttää korvakoruja. Se, että hän näyttäytyy Suviseuroissa omana itsenään, on hänen mielestä hyvä asia.

– Se, että menen tämännäköisenä sinne, auttaa lapsia ymmärtämään paremmin, että sinne voi tulla, vaikka ei ole lestadiolainen enää. Mä en ole epäuskovainen, mutta luulen, että moni sanoo, että olen epäuskovainen tai ajattelee niin.

Julian perhe on perinteisesti vanhoillislestadiolainen. Julia kertoo kameroille, että liikkeeseen kuuluvat eivät saa meikata, värjätä hiuksia, tai käyttää korvakoruja. Nykyisin hänellä on niitä kaikkea.

– Ei saa pussailla eikä saa harrastaa esiaviollista seksiä. Pussailu on ok avioliitossa, muuten ei. Ei saa tanssia, ei saa kuunnella maallista musiikkia. Ei saa olla telkkaria, Julia luettelee.

– Olen itse kamppaillut asioiden kanssa, hän jatkaa.

Julia kertoo olleensa kiltti ja kunnollinen tyttö. Hän koki huonoa omaatuntoa, jos kuunteli musiikkia tai laittoi vaikkapa meikkivoidetta.

– Se tuntui hirveältä, että apua, olen tehnyt syntiä. Ja jos nyt kuolen, menen helvettiin.

Yläasteikäisenä Julia luki paljon kirjoja, joihin oli sisällytetty liikkeen oppeja. Niissä oli Julian mukaan samaistuttavia oppeja, mutta myös pelottelua sillä, millaisia ”maailman” ihmiset ovat. Käsitteellä viitataan ihmisiin, jotka eivät ole lestadiolaisia.

– Esimerkiksi alkoholia käsitellään niin, että jos juo alkoholia, se on hirveää ryyppäämistä. Ei kerrota ollenkaan, että se voi olla esimerkiksi sitä, että voi sivistyneesti ottaa yhden viinin.

Yhteisymmärryksessä

Nuoresta iästään huolimatta Julia on ehtinyt olla jo naimisissa – ja erota. Häät olivat perinteiset lestadiolaishäät ilman tanssia ja alkoholia. Häihin oli panostettu morsiusneitoineen, sormuspoikineen ja kyyhkysineen, jotka lennätettiin kirkon portailta ilmaan.

Jälkeenpäin mietittynä Julia kokee, että oli innoissaan siitä, että on saavuttanut kaiken sen, mihin hänet on kasvatettu.

– En ole keskittynyt siihen olennaiseen, että haluanko oikeasti olla tämän ihmisen kanssa.

Ex-miehensä kanssa hän uskalsi tehdä lopulta päätöksen siitä, että he eivät kuulu enää liikkeeseen.

Julia tapaa Suviseuroilla vanhoja ystäviään.
Julia tapaa Suviseuroilla vanhoja ystäviään.

Julia muistelee, kuinka asiasta ilmoittaminen vanhemmille tuntui pelottavalta. Hän  kirjoitti lopulta pitkän viestin perheelleen, jossa kertoi ajatuksistaan.

– Kyllähän vanhemmat sanoivat, että asumuseron voi ottaa, mutta avioeroa ei. Se tuli heille shokkina.

Lopulta Julia meni lapsuudenkotiinsa kertomaan ajatuksistaan uskontoa kohtaan. Ensin hänen ajatuksiaan kuunteli veljen vaimo, pian muutkin kokoontuivat ympärille kuuntelemaan häntä.

– Se oli tosi tärkeä juttu itselle, että pystyi kaikkien kanssa puhumaan asioista. 

Suvikset 17.3. alkaen TV2-kanavalla ja Yle Areenassa.