Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Rakkautta vain -näyttelijöillä riittää yhä kysyntää filmiteollisuudessa, mutta 20 vuoteen on mahtunut myös surua, kuolemaa, eroja ja työttömyyttä.

Yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista jouluelokuvista Rakkautta vain täytti marraskuussa 20 vuotta.

Englantilaisessa romanttisessa komediassa seurataan kahdeksan eri parin suhdetta joulua edeltävinä hektisinä viikkoina.

On vaimoaan sureva leski, joka huolehtii rakkaudennälkäisestä teinipojasta. Yksinäinen kirjailija, joka rakastuu portugalilaiseen taloudenhoitajaansa. Mies, joka rakastaa salaa parhaan ystävänsä vaimoa. Nainen, joka haluaisi antautua rakkaudelle, mutta uhraa elämänsä sairaan veljensä huolehtimiselle.

Sinkku pääministeri, joka katselee sillä silmällä avustajaansa. Pitkässä liitossa elävä pariskunta, jossa tunteet ja yhteys kumppaniin ovat väljähtäneet. Brittinuorukainen, joka lähtee etsimään tosirakkautta kotimaan rajojen ulkopuolelta. Kaksikko, jonka tunteet heräävät pornoelokuvan kuvauksissa. 

Kiintoisiin sivuhahmoihin lukeutuvat muun muassa ylimielinen, seksistinen Yhdysvaltain presidentti ja ikääntynyt rocktähti, joka yrittää comebackia imelällä jouluhitillä.

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Tältä näyttää uusi Wonka-elokuva – Hugh Grant nähdään vihreähiuksisena Oompa Loompana

Richard Curtisin ohjaamasta elokuvasta tuli maailmanlaajuinen hitti, ja se tuotti lipputuloina yli 240 miljoonaa euroa.

Lue, mitä Rakkautta vain -leffan tähtikaartille tapahtui ensi-illan jälkeen.

Lapsia ja hittielokuvia

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Hugh Grant ei kaivannut nostetta uralleen menestyksekkäällä joululeffalla, sillä hänen ansioluettelossa oli jo useita hittejä: Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill ja Bridget Jones – elämäni sinkkuna.

Eikä miehen vauhti tähän hiipunut, vaan sittemmin hän on näytellyt sellaisten huippunimien kuin Nicole Kidman, Meryl Streep ja Drew Barrymoren kanssa.

Ikuisena poikamiehenä pidetty Hugh avioitui vihdoin 58-vuotiaana.
Ikuisena poikamiehenä pidetty Hugh avioitui vihdoin 58-vuotiaana.

Vuoden 2011 jälkeen Hugh on tullut isäksi viidesti. Hän nai viisi vuotta sitten ruotsalaistuottaja Anna Ebersteinin

Ricky Gervais vitsaili syöpälapsilla – someraivo repesi

Musiikki ja televisio ykkösenä

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Ennen läpimurtoaan Martine McCutcheon kokeili siipiään poplaulajana ja saippuadraaman tähtenä.

Rakkautta vain -leffan jälkeen Martinen elämä on ollut sekoitus musiikkia, televisiota ja teatteria. Vuonna 2017 hän julkaisi sooloalbumin Lost and Found. Lisäksi hän on toiminut television kykyshow’ssa tuomarina ja keskusteluohjelman panelistina.

Martine on vieraillut brittien Masked Singerin panelistina.
Martine on vieraillut brittien Masked Singerin panelistina.

Vuonna 2012 Martine avioitui Italiassa laulaja Jack McManusin kanssa.

Liam Neeson kritisoi Star Wars -tuotantojen määrää: "Koko homma on laimentumassa"

Kuningattarelta kunniaa

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Colin Firth oli tuttu kasvo suurelle yleisölle jo ennen Rakkautta vain -elokuvaa. Vielä senkin jälkeen mies on takonut hittileffaa toisensa perään ja haalinut alansa arvostettuja palkintoja. Colinin mieleenpainuvimpia töitä ovat Mamma Mia!, A Single Man, Maija Poppasen paluu ja Kuninkaan puhe, josta Colin palkittiin Oscarilla parhaana miespääosan esittäjänä.

Jopa kuningatar Elisabet huomioi Colinin merkityksen, ja myönsi tälle vuonna 2011 Brittiläisen imperiumin ritarikunnan arvonimen.

Colin erosi Livia-vaimostaan yli 20 yhteisen vuoden jälkeen.
Colin erosi Livia-vaimostaan yli 20 yhteisen vuoden jälkeen.

Colinin pitkä avioliitto tuottajavaimon kanssa päättyi eroon 2019. Parilla on kolme lasta.

Nostetta joululeffasta

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Portugalilainen Lucia Moniz oli jo ennen Rakkautta vain -roolia tunnettu kotimaassaan. Olihan hän vuonna 1996 maansa euroviisuedustaja.

Liam Neeson kieltäytyi James Bondin roolista – taustalla vaimon uhkaus

Brittielokuva poiki Lucialle lisää rooleja etenkin musikaaleista. Viime vuosina hän on ollut mukana kansainvälisissä tuotannoissa, kuten Venetsian elokuvajuhlilla palkitussa draamassa Listen.

Lucia tekee enimmäkseen espanjankielisiä elokuvia.
Lucia tekee enimmäkseen espanjankielisiä elokuvia.

Lucia on eronnut muusikkopuolisostaan, ja hänellä on aikuinen tytär.

Rikossarjojen luottonäyttelijä

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Jouluelokuvasta Kris Marshall siirtyi rikossarjaan rikosylikonstaapeliksi ja mainoskasvoksi televisioon. Muutaman vuoden hän näytteli suomalaisillekin katsojille tutussa Murha paratiisissa -sarjassa, ja viimeksi häntä on voinut nähdä draamassa Paratiisin jälkeen.

Tänä vuonna Krisin on voinut nähdä teatterinäyttämöllä Bathissa.
Tänä vuonna Krisin on voinut nähdä teatterinäyttämöllä Bathissa.

Krisilla ja hänen Hannah-vaimollaan on kaksi lasta.

Colin Firth kertoo Katsolle tähdittämästään tosielämän murhamysteeristä The Staircase: ”Olin täysin mukavuusalueeni ulkopuolella”

Vaimon kuolema oli murtaa

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Kuusi vuotta Rakkautta vain -elokuvan jälkeen Liam Neesonin elämässä alkoi musta jakso, kun hänen vaimonsa, näyttelijä Natasha Richardson menehtyi rinneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Vuonna 2014 antamassaan haastattelussa Liam myönsi retkahtaneensa surutyössään juomaan, mutta pääsi kuin pääsi takaisin jaloilleen.

Liam juhli viime vuonna 70-vuotispäiväänsä.
Liam juhli viime vuonna 70-vuotispäiväänsä.

Sittemmin hän on näytellyt useissa menestyselokuvissa, kuten Taken ja Batman Begins.

Rakkaus löytyi kuvauksista

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Thomas Brodie-Sangster oli jouluelokuvan kuvausten aikaan 13-vuotias. Teini sai nostetta orastavalle uralleen ja myöhemmin roolin elokuvista Nanny McPhee – satumainen lastenvahti ja Nowhere Boy sekä hittisarjasta Game of Thrones.

Fanit vastustavat Harry Potter -sarjaa kiivaasti: ”Tämä ei saisi olla laillista”

Hänen viimeisimpiin onnistumisiinsa lukeutuu Emmy-ehdokkuus Netflix-sarjasta Musta kuningatar.

Thomasin kihlattu Talulah on miljardööri Elon Muskin ex-vaimo.
Thomasin kihlattu Talulah on miljardööri Elon Muskin ex-vaimo.

Viime vuonna Thomas kihlasi kollegansa Talulah Rileyn, johon hän rakastui Pistol-sarjan kuvauksissa.

Rivinäyttelijästä Hollywood-tähdeksi

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Rakkautta vain -ensi-iltavuonna Bill Nighyn ura sai aivan uuden vaihteen, sillä hänestä tuli kansainvälinen tähti.

Huippusuosittu Netflix-sarja Ozark tulee päätökseen – katsojille luvassa ennennäkemätön loppuhuipennus

Tunnustusta tuli muun muassa elokuvista Pirates of the Caribbean, Operaatio Valkyrie sekä Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Vuonna 2022 hän sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan elokuvassa Living

Bill ja Anna julkistivat suhteensa viime kesänä Met-gaalassa.
Bill ja Anna julkistivat suhteensa viime kesänä Met-gaalassa.

Viime kuukausina Bill on noussut otsikoihin seurustelusuhteestaan Voguen päätoimittajan Anna Wintourin kanssa.

Sivuosasta rahakkaiden roolien mieheksi

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Rakkautta vain ei suinkaan ole Martin Freemanin uran huippu. Sellaisena voisi pitää esimerkiksi tohtori Watsonin roolia menestyssarjassa Uusi Sherlock tai Bilbo Reppulin roolia Hobitti-elokuvissa.

Marvel antoi potkut tähtinäyttelijälleen – syyllistyi entisen tyttöystävänsä pahoinpitelyyn

Vuodesta 2016 Martin on ollut osa Marvel Cinematic Universe -perhettä, mikä on entisestään ainakin kasvattanut hänen pankkitiliään.

Martin seurustelee ranskalaisnäyttelijä Rachel Mariamin kanssa.
Martin seurustelee ranskalaisnäyttelijä Rachel Mariamin kanssa.

Vaimostaan ja kahden lapsensa äidistä seitsemän vuotta sitten eronnut Martin seurustelee näyttelijä Rachel Mariamin kanssa.

Työtön suurperheen äiti

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Joanna Pagen näyttelijäura ei ole ollut samanlaista juhlaa kuin monella Rakkautta vain -kollegallaan.

Teatterissa suuren osan urastaan näytellyt Joanna ei tahtonut saada töitä jouluelokuvan kuvausten jälkeen. Seuraavat vuodet hän etsi alansa töitä ja työskenteli kenkäkaupassa. Vihdon vuonna 2007 tärppäsi, ja hän sai roolin suositusta komediasarjasta Gavin & Stacey.

Joanna toimii nykyään televisiossa Loose Woman -ohjelman vakiopanelistina.
Joanna toimii nykyään televisiossa Loose Woman -ohjelman vakiopanelistina.

Joanna on ollut 20 vuotta naimisissa näyttelijä James Thorntonin kanssa. Perheessä on neljä lasta.

Pystejä satelee

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Laura Linney on palkintomäärissä mitattuna elokuvan näyttelijäkaartin yksi menestyneimmistä. Hän on saanut kaksi Golden Globe-, neljä Emmy- ja yhden Screen Actors Guild -palkinnon, ja lisäksi hän on ollut ehdolla Oscar-, BAFTA- ja Tony-palkintojen saajaksi.

Laura sai viime vuonna oman tähden Hollywood Walk of Famelle.
Laura sai viime vuonna oman tähden Hollywood Walk of Famelle.

Hänen tunnetuimpia töitään ovat tv-draama Viimeistä päivää ja Netflix-rikossarja Ozark.

The Marvels teki surullisen ennätyksen – on nyt kaikkien aikojen vähiten tuottanut Marvel-elokuva

Jouluelokuva avasi oven maailmalle

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Ennen Rakkautta vain -elokuvaa Rodrigo Santoro oli tunnettu lähinnä vain kotimaassaan Brasiliassa.

Brittileffan jälkeen hän on tehnyt kansainvälisiä rooleja, kuten sarjoissa Lost ja Westworld.

Rodrigon ja Mel-vaimonsa arkea voi seurata Instagramissa. Heillä on kolmisen miljoonaa seuraajaa.
Rodrigon ja Mel-vaimonsa arkea voi seurata Instagramissa. Heillä on kolmisen miljoonaa seuraajaa.

Rodrigolla on kuusivuotias tytär kumppaninsa, brasilialaisnäyttelijä Mel Fronckowiakin kanssa.

Ansiokas ura päättyi kuolemaan

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Alan Rickman jäi yleisön muistiin erityisesti Harry Potter -elokuvien Tylypahkan opettajana ja rehtorina Severus Kalkarosina.

Pottereiden lisäksi hän ehti luoda uraa televisiossa ja teatterissa, ja vuonna 2013 ohjasi tähdittämänsä rakkauselokuvan A Little Chaos.

Alan juhli elokuvansa A Little Chaos vajaa vuosi ennen kuolemaansa.
Alan juhli elokuvansa A Little Chaos vajaa vuosi ennen kuolemaansa.

Filmiteollisuus menetti rakastetun näyttelijän tammikuussa 2016, kun Alan menehtyi haimasyöpään 69-vuotiaana.

Kirjoittaa ja näyttelee lapsille

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Emma Thompson on ollut 1990-luvulta lähtien yksi Ison-Britannian tunnetuimmista näyttelijöistä niin draama- kuin komediaroolien esittäjänä.

Jouluelokuvan jälkeen hän sukelsi lastenmaailmaan noidutun lastenvahdin Nanny McPheen elokuvahahmossa ja Tylypahkan opettajana Harry Potter -elokuvissa sekä lastenkirjailijana.

Jouluelokuvia joka makuun! – Pyhinä on aikaa ahmia suoratoistopalvelujen kausielokuvia

Emma bongattiin viime kesänä Pariisissa Giorgio Armanin bileissä.
Emma bongattiin viime kesänä Pariisissa Giorgio Armanin bileissä.

Viime vuosina Emma on palannut valkokankaalle, kuten elokuviin Saving Mr. Banks, The Children Act ja Matilda: Musikaali.

Emma vietti tänä vuonna 20-vuotishääpäiväänsä näyttelijä Greg Wisen kanssa.

Rooleja laidasta laitaan

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Keira Knightley oli vain 18-vuotias joululeffan ilmestyessä. Samana vuonna julkaistiin Pirates of the Caribbean, jossa Keira näytteli Johnny Deppin ja Orlando Bloomin rinnalla.

Rakkautta vain ei vauhtia hidastavat, vaan Keira on saanut luoda tuotteliasta uraa. Hänet on nähty monenlaisissa rooleissa, kuten Anna Karenina, Jane Austenin sankarittarena, ranskalaisena kirjailijana ja brittiläisenä tiedusteluasiantuntijana. Elokuvasta Sovitus hän nappasi 2007 Oscar-ehdokkuuden.

Keira ja miehensä James ovat tuttu näky Lontoon katukuvassa.
Keira ja miehensä James ovat tuttu näky Lontoon katukuvassa.

Keira on ollut kymmenen vuotta naimisissa muusikko James Riggtonin kanssa. Heillä on kaksi lasta.

Mainetta rooleista ja avunannosta

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Chiwetel Ejioforin ura on suorastaan kukoistanut romanttisen jouluelokuvan jälkeen. Suurimpina saavutuksina mainittakoon Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet ylistetystä 12 Years a Slave -elokuvasta, josta hän ansaitsi parhaan miesnäyttelijän BAFTA-palkinnon.

Chiwetel osallistui viime vuonna The Woman King -elokuvan ensi-iltaan Lontoossa.
Chiwetel osallistui viime vuonna The Woman King -elokuvan ensi-iltaan Lontoossa.

Hän on myös toiminut ohjaajana sekä esiintynyt jättibudjetin Marvel Cinematic Universen elokuvissa.

The Crownissa esitetään häikäilemätön versio Kate Middletonin äidistä – kuninkaallinen kirjeenvaihtaja tukee väitettä

Vuosina 2008 ja 2015 kuningatar Elisabet myönsi hänelle Brittiläisen imperiumin ritarinkunnan arvonimet. Chiwetelin aktiivinen hyväntekeväisyystyö Nigerian hyväksi on huomioitu ulkomaita myöten.

Jumittui kauhusarjaan

Jouluklassikko Rakkautta vain täytti 20 vuotta - tältä elokuvan tähdet näyttävät nykyään

Vuoden 2003 jälkeen Andrew Lincoln on jättänyt jälkensä tv-katsojiin Rick Grimesina kauhusarjassa The Walking Dead. Kahtena vuonna rooli toi hänelle Saturn-palkinnon television parhaasta miespääosasta.

Andrew jätti sarjan vuonna 2018 palatakseen rooliin neljä vuotta myöhemmin. Alustavien tietojen mukaan hän on jälleen mukana sarjan ensi vuonna julkaistavassa jatkossa.

Andrew piti pari vuotta taukoa töistä keskittyäkseen perheeseensä.
Andrew piti pari vuotta taukoa töistä keskittyäkseen perheeseensä.

Siviilissä Andrew elää rauhallista perhe-elämää Gael-vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.

Emmerdalessa aloittaa koiranäyttelijä – herätti tunteita briteissä