Joel Harkimon purjehduksella surkea loppu – meripelastus hätiin

Joel Harkimon purjehduksella surkea loppu – meripelastus hätiin
Iholla, Joel Harkimo

Jollen matka tyssää ikävään ongelmaan.

Joel ”Jolle” Harkimo siirtopurjehtii veneellään Iholla-sarjan kahdeksannessa jaksossa, joka on jo katsottavissa MTV Katsomo+-palvelussa.

Päivän purjehdusmatka ei ole pitkä, noin viiden kuuden tunnin mittainen, mutta lyhyeen matkaan mahtuu vastoinkäymisiä.

– Siis herran jumala. Katso, missä kondiksessa tuo on, Jolle päivittelee.

Veneessä on mekaanisia ongelmia. Merellä käyvän tuulen kanssa on myös tekemistä.

– Nyt on tosi paljon epäonnea matkassa. Kone hajusi aamulla – heti kun lähdettiin, Jolle kertoo.

– Tulee lisää kovaa tuulta pohjoisesta, joten konetta tarvitaan. Jos me purjehditaan, ollaan vielä ensi syksynäkin tällä reissulla, hän toteaa.

Koneen kondikseen saanti on seurueen prioriteetti. He saavat kasattua toimintasuunnitelman.

– Nyt päästiin lähtemään kohti Kieliä. Moottori toimii, kaikki on kondiksessa. Ei tuule hirveästi, joten joudutaan käyttämään konetta, Jolle sanoo.

Tavoitteena olisi päästä Kieliin kanavan läpi. Koneen avulla matka sujuu yhdessä päivässä. Kielin jälkeen Jollen on tarkoitus mennä kotiin.

– Onko se paskana? Jolle kysyy myöhemmin.

Vaihdelaatikko tekee tenät.
Vaihdelaatikko tekee tenät.

Koneisto on pettänyt purjehtijan jälleen.

– Meidät hinattiin sitten meripelastuksen toimesta sisälle (satamaan), Jolle sanoo hetkeä myöhemmin.

– Eipä voi mitään. Vaihdelaatikko on paskana. Vaatii varmaan isomman rempan. Kyllä voi sanoa, että harmittaa.

Matka tyssää Cuxhaveniin. Jolle joutuu lähtemään kotiin ja tehdä uuden suunnitelman veneen varalle. Koneen hajoaminen stressaa, mutta ilokseen Jolle huomasi, että itse vene kyllä kestää kovankin merenkäynnin.

Iholla keskiviikkoisin MTV Katsomossa ja perjantaisin MTV3:lla.