Joel Harkimo avautuu isänsä julkisuudesta – ikäviä kokemuksia lapsuudesta

Joel Harkimo kertoo Puoli seitsemän -ohjelmassa, miten hänen isänsä julkisuus on vaikuttanut häneen.
Mediapersoona Joel Harkimo on palannut juuri yli kuukauden kestäneeltä purjehdukselta Atlantin yli. Joel saapui kertomaan matkastaan ja kuulumisistaan Puoli seitsemän -ohjelmaan torstaina 15.5.
Video: Näin Joel Harkimo löytää inspiraationsa kokkaamiseen.
Myös Joelin tunnettu perhe tuli puheeksi vierailun aikana. Joelin isä on mediakasvo ja poliitikko Hjallis Harkimo ja hänen äitinsä on ex-politikko Leena Harkimo. Perheeseen kuuluu myös muita tunnettuja nimiä, kuten mediakasvo Amanda Harkimo. Joel on naimisissa mediapersoona Janni Hussin kanssa.
Ohjelman juontaja Ella Kanninen kysyy, haittaako Joelia, että hänen isänsä otetaan esille joka asian yhteydessä.
– Ei se mua haittaa, olen tottunut sen kanssa elämään, Joel toteaa.
Joel muistelee, että lapsena hänet yhdistettiin aina isäänsä.
– Kun lapsena esittelin itseni ja nimeni, kysyttiin aina ensimmäisenä, että olenko sukua Hjallikselle.

Ei kuten isänsä
Joel myöntää, että on kokenut myös taakkaa siitä, että on tunnetun henkilön lapsi.
– Välillä oli vaikeaa, kun kukaan ei kysynyt, että minkälainen tyyppi sä olet, vaan he kysyivät aina iskästä, Joel muistelee.
– Sen kanssa on oppinut elämään. Siinä on paljon vahvuuksia, mutta taakkaakin. Sut mielletään tietynlaiseksi sen takia, millainen sun isä on, hän jatkaa.
Joelin mukaan moni luulee, että hän on samanlainen kuin isänsä. Näin ei kuitenkaan ole.
– Hjalliksella on tietynlainen julkisuuskuva, että hän on tiukka ja suorasanainen, jota hän monesti onkin, mutta olen huomattavasti diplomaattisempi ja lempeämpi ja iisimpi.
– Iskä on kotona sit enemmän herkkis ja symppis. Mut se kuva on tosi erilainen, joskus ihmiset ajattelee että mä oon myös semmoinen, en ole yhtään sellainen.
Puoli seitsemän arkisin TV1-kanavalla.