Joalin Loukamaa Petollisten jälkeen: "Kerta tätä peliä riitti"
Artisti Joalin Loukamaa myöntää kokeneensa kovaa henkistä painetta Vanajanlinnassa.
Kun artisti Joalin Loukamaa lähti Petollisten kuudennelle kaudelle, oli hänellä strategia mietittynä. Hän pyrkisi näyttämään kanssakilpailijoiden silmissä kiltiltä ja viattomalta tytöltä.
Videolla Petollisten kilpailijat paljastavat, milloin turvautuvat valkoisiin valheisiin.
– Olen aiemmin ollut Selviytyjissä, missä kukaan ei tiennyt minusta. Heistä Joalin ei hiffaa mistään mitään. Ajattelin, että Petollisissa voisi sama toimia.
– Ei se tässä pelissä mennyt niin. Nopeasti kaikki lähestyivät minua, että sinullahan on mennyt hyvin aiemmissa peleissä ja olet fiksu tyttö, Joalin kertoo.
Jälkiviisaana Joalin on tyytyväinen omaan peliinsä. Luontonsa mukaisesti hän luotti ihmisiin, mutta ei mielestään liikaa. Ikäviäkin asioita tapahtui, mutta ei häntä kukaan loukannut.
Kun peli päättyi ja oli aika palata omaan arkeen, stressi purkautui.
– Pakko myöntää, että päästyäni kuvausten jälkeen junaan ja olin matkalla kotiin, itku tuli. Pystyin taas hengittämään.
"Minun on pakko voittaa"
Joalinin tunnereaktio oli luonnollinen, sillä Vanajanlinnassa hänet oli suljettu Petolliset-kuplaan.
Yhteydet ulkomaailmaan oli katkaistu eikä hänellä ollut lupaa käyttää älylaitteita tai puhelinta. Jopa hotellihuoneen ikkunat oli peitetty, jotta linnan ulkopuolella oleva todellisuus pysyisi riittävän etäällä.
– Siellä ei ollut aktiviteetteja. Hengailimme, koko ajan oli peliä ja valehtelua. Se oli henkisesti raskasta.
– Aloin nähdä unissakin Petollisia. Kun aamulla heräsin, olivat ajatukseni ensimmäisenä pelissä, artisti muistelee.
Toisaalta ei ole ihme, että peli tunki ajatuksiin unissakin. Joalin kun ei mennyt psykologiseen peliin lomailemaan vaan pelaamaan tosissaan.
– Olen sellainen ihminen, että minun pitää voittaa, olla kaikessa paras. Koska Selviytyjissä pärjäsin niin hyvin, koin, että jos koskaan vielä menen realityyn, on minun pakko voittaa se.
"Elämässä pettyy koko ajan"
Petolliset osoittautui Joalinille tärkeäksi etapiksi omalla henkisen kasvun matkalla. Kilpailurealityä kuvatessa syntyi oivallus, josta on jäänyt päivittäinen hyöty.
– Elämässä pettyy koko ajan. Mitä vähemmän asetan itselleni odotuksia, sitä helpompi on elää. Ohjelman myötä odotukseni vähän helpottivat, hän tunnustaa.
Kun peli oli pelattu ja Joalin pääsi kiinni omaan arkeensa, hankki hän käteensä tatuoinnin muistoksi tv-kuvauksista.
– Nyt tämä tuntuu vähän höpsöltä, mutta halusin muistaa pelissä kokemani tunteen. Minun ei tarvitse enää koko ajan jahdata ja mennä jonnekin. Kaikki, mitä tästä lähtien teen elämässäni, on kivaa ekstraa. Olen jo perillä, Joalin toteaa.
Artisti vertaa Petollisia kokemuksena detox-kuuriin ja irtautumiseen maailmasta. Lähtisikö hän uudestaan Vanajanlinnaan pelaamaan, jos kutsu kävisi?
– En, kerta riitti. Jos johonkin realityyn vielä menen, olisi se Amazing Race, Tanssii tähtien kanssa ja Erikoisjoukot. Näissä ei tarvitse pelata henkistä peliä eikä valehdella, Joalin toteaa.
Petolliset alkaa lauantaina 5. syyskuuta klo 21.00 Nelosella ja Ruudussa.