Jennifer Lawrence kieltäytyi alastonkohtauksista – nakuili kohuelokuvan kuvauksissa

Tähti kertoo pelästyneensä kropassaan tapahtunutta muutosta.
Jennifer Lawrence laittaa kroppansa hätkähdyttävästi likoon venäläisenä ballerinana, josta koulitaan tylyjen käänteiden kautta seksuaalisuutta häikäilemättä hyödyntävä agentti. Joel Edgerton on CIA-operaattori, joka joutuu ”varpusen” lumoihin.
Arkistovideo: Hollywood-tähtien pettämiskohut
Hätkähdyttävän väkivaltainen, seksuaalisesti suora ja tunnelmaltaan jääkylmä Red Sparrow (2018) on aikuiseen makuun sovitettu kylmä sota -aiheinen toimintatrilleri, joka herätti aikanaan suurta kohua kaiken paljastavilla alastonkohtauksillaan.
Jennifer Lawrence ei ollut koskaan aiemmin tehnyt alastonkohtauksia ja myös sanonut häntä Nälkäpeli-elokuvissa ohjanneelle Francis Lawrencelle (ei sukua), ettei ole kiinnostunut tekemään niitä. Kun Lawrence ryhtyi kehittelemään Red Sparrow’ta ohjattavakseen, hän tajusi välittömästi Jenniferin olevan täydellinen valinta päärooliin. Ohjaaja pelkäsi kuitenkin lähettää tälle käsikirjoitusta, koska muisti, mitä Jennifer oli sanonut kuvauksissa.
Ohjaajan yllätykseksi Lawrence kuitenkin ihastui tarinaan ja rooliin ja otti haasteen vastaan. Kiitokseksi omistautumisesta ohjaaja päätti näyttää elokuvan lopullisen leikkauksen ensimmäiseksi Jenniferille ja antoi tälle luvan pyytää mitä tahansa kohtausta poistettavaksi. Näyttelijä ei halunnut kuitenkaan poistaa elokuvasta sekuntiakaan.

Ilman vaatteita on kivaa
Jennifer on kertonut olleensa kuvauksissa aluksi hyvin hermostunut, mutta tulleensa lopulta enemmän kuin sinuiksi alastomuuden kanssa. Näyttelijä on kertonut jopa voimaantuneensa saadessaan esiintyä alasti muiden näyttelijöiden ja koko kuvausryhmän edessä.
Useiden ottojen jälkeen Jennifer ei enää myöskään vaivautunut pukemaan päälleen, vaan jatkoi nakuilemista kameran ulkopuolella. Näyttelijä kertoo tepastelleensa ympäriinsä ja jopa välillä syöneensä ilman kylpytakkia, mikä sai osan kuvausryhmästä vaivaantumaan ja vaatimaan, että tähti peittäisi itsensä.

Vieraillessaan Ellen DeGenersin talk show -ohjelmassa Jennifer myös kertoi hyväntuulisesti, kuinka kuvauspaikalla oli kerran liian kuuma, mikä sai hänen nänninsä laajentumaan. Lämpötilaa oli nostettu tarkoituksella, koska kuvaukset tapahtuivat talviaikaan Budapestissa, jossa oli hyvin kylmä.
Kun Lawrence kuitenkin huomasi, miten hänen kroppansa reagoi kuumuuteen, hän kertoo saaneensa paniikin ja huutaneen ”Mitä ihmettä oikein sähläätte lämmityksen kanssa? Nänneistäni tulee valtavat!”.
Red Sparrow esitetään Avalla lauantaina 19. heinäkuuta kello 21. Elokuva on myös katsottavissa Disney+-palvelussa.