Jättishokki Selviytyjissä – kilpailijan putoaminen peruttiin!

Kauden toisessa Selviytyjät Suomi -jaksossa nähtiin useita yllätyksiä.
Selviytyjät-kauden toinen jakso oli täynnä suhmurointia ja salaliittoja. Lopussa päädyttiin ratkaisuun, joka hämmensi kaikki kilpailijat.
Video: Siskokset Saana ja Laura Akiola kertovat Selviytyjät-kaudesta
Jakson alussa Burung-heimossa luvattiin keskenään, että edellisen jakson salaliitot unohdetaan ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. Uudet vehkeilyt aloitettiin kuitenkin lähes sekunteja myöhemmin, kun sovittelevat keskustelut olivat päättyneet.
Myös Kerbaussa osattiin juonitella. Juho Keskitalo suunnitteli esimerkiksi liittoa Jeffrey Lawmania ja Janne Nevalaista vastaan.
”Sylettää”
Kerbau voitti hiuksen hienosti koskemattomuuskisan, joten Burungilla oli jo toista kertaa peräkkäin edessä heimoneuvosto ja yhden kanssakisaajan äänestäminen ulos.
– Ryöstöretkeltä palataan ilman saalista. Kotka nuolee haavojaan, Joni Rintala tiivisti tunnot leiripaikalle palatessa.
– Sylettää. Kisaan lähtiessä ajattelin, että jos kisassa hävitään, niin on 50–50-mahdollisuus, että lähden tänään kotiin, Jonin rakas Eveliina ”Eve” Uosukainen ennusteli, kun juonittelu taas alkoi.
Even kohtalo liipaisimella
Burungilaisten äänestyssuunnitelmiin vaikutti se, että Saana Boeliuksella oli käytössään kaksi ääntä perintönä pois äänestetyltä Vivi Wahlströmiltä. Alkoi näyttää siltä, että Even lähtö todellakin olisi todennäköinen.
– Täällä on ollut vähän sellaista puhetta, että yhteishenki on tärkeämpää kuin kilpailuissa kova tiimi. Väitän, että me Linnean (Vihonen) kanssa tulemme vähän paremmin toimeen Jannen (Lehmonen) ja Semonin (Välinen) kanssa kuin Eve ja Joni, Aleksi Vihonen kertoi hänen ja Linnea-siskonsa suunnitelmista.

Aleksi vakuutteli myös Jannelle, että Saana saadaan mukaan samaan liittoon.
– Sittenhän meillä on hullu ylivoima, Janne riemuitsi.
– Äänestetään Eve pois, Aleksi sinetöi.
Lupaus käsi sydämellä
Joni oli luottavainen, että heillä on pysyvät liitot sekä Saanan että Jannen ja Semonin kanssa.
– Molemmista suunnasta on tullut vähän ihmeellisiä keskusteluja ja kommentteja. Se valaa epäuskoa – josko he siltikin huijaavat meitä, Eve mietti.
– Eveen ja Joniin on vaikea luottaa sen takia, että he puhuvat niin paljon. Ja Joni oli se, joka äänesti minun parini (Vivi) pihalle, Saana puolestaan pohti.
Silti Saana lupasi käsi sydämellä Evelle, että liitto tämän, Jonin, Jannen ja Semonin kanssa pitää.
”Surprise, bitches!”
Sekavista kuvioista lähdettiin heimoneuvostoon. Ja jälleen oli vuorossa yllätys, kun Semon paljasti hänellä ja Jannella olevan amuletin. Kukaan ei ollut osannut arvata amuletin olevan heillä.
Amuletin antama suoja meni Jannelle, jonka mahdollisia ääniä ei näin ollen laskettu. Se oli kuitenkin tarpeeton varotoimi, sillä ääniä eniten saivat Linnea ja Aleksi, kummatkin kolme. Eve sai kaksi ääntä. Seurasi uusintaäänestys Linnean ja Aleksi väliltä.
Linnea sai eniten ääniä. Jälleen silti seurasi yllätys. Linnea sai pelastavista ruukuista mahdollisuuden kaksintaisteluun, joka puolestaan kamppaillaan seuraavassa heimoneuvostossa. Siihen asti Linnea elää Burungin heimossa, muttei sen kisaavana tai äänestyksiin osallistuvana jäsenenä.
– Surprise, bitches! Nuo ilmeet. Ne eivät enää hymyilleet, Linnea iloitsi heimoneuvoston jälkeen.
Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin kello 19.30.