Janne Kataja paljastaa todellisen syypään yrityksensä konkurssille

Janne Katajan luotsaaman lelukaupan yritystoiminta loppui. Näyttelijäkonkari kertoo Hjallis Harkimon keskusteluohjelmassa, kuka oli konkurssin syypää.
Viihteen monitaituri Janne Kataja vierailee Hjallis Harkimon luotsaamassa Hjalliksen kanssa -Youtube-ohjelmassa. Jakso ilmestyi tapaninpäivänä kanavalle.
Jaksossa Kataja avaa yritystoimintaansa. Kataja oli yksi tänä vuonna konkurssiin hakeutuneen Hihhihhii Oy -tuotantoyhtiön osakkaista. Konkurssin seurauksena myös Katajan luotsaaman Pienen lelukaupan yritystoiminta päättyi.
Kompastuskivi
Kataja kertoo Harkimolle, että lelukaupan perustaminen on ollut hänen lapsuuden haaveensa. Niin kuin muutkin yritystoimintansa, myös lelukaupan perustaminen tapahtui yhden idean ja sattumuksen kautta.
Yrityksellä oli jäänyt yksi kiinteistösijoituskohde, ja Kataja oli lähtenyt kuvaamaan sitä vuokraamista varten. Siinä hetkessä hän tajusi, että tila voisi olla sopiva lelukaupaksi. Kataja lähti työkeikalle, ja sinne ajaessaan hän soitti kotikaupunkinsa Riihimäen elinkeinojohtajalle kysyäkseen lelutukkureiden yhteystietoja.
– Paluumatkalla olin tilannut jo ensimmäiset lelut ja laitoin puljun pystyyn, Kataja kertoo.
Kataja paljastaa Hjallikselle syyn, mikä oli lopulta liiketoiminnan kompastuskivi.
– Meidän kompastuskivi oli Putin, Kataja toteaa viitaten Venäjän presidenttiin.
– Ostavat asiakkaat ihan ansaitusti häädettiin pois Suomesta tän tilanteen takia. Se muutti markkinaa niin radikaalisti, ja me oltiin juuri tehty tosi isot investoinnit markkinalla sellaiseen lokaatioon, jossa turistien ja varsinkin venäläisten turistien osuus on suuri, Kataja jatkaa.

Kataja on siirtynyt takaisin osakkaasta yrittäjäksi. Paraikaa hänellä on suunnitteilla pari elokuvaideaa. Lisäksi hän näyttelee niin teatterissa kuin televisiossa.
Kataja kertoo, ettei ole perustanut yrityksiä rahan kiilto silmissä, vaan puhtaasta intohimosta.
– En ole ollut liikemies vaan enemmänkin liikenikkari.