Janne Ahonen kritisoi muita julkkiksia: "Roolin vetäjiä"

Ex-mäkikotka Janne Ahonen on mukana Suuri seikkailu -ohjelmassa.
Ex-mäkihyppääjä Janne Ahonen nähdään 12.4. alkavassa Suuressa Seikkailussa. Ohjelmassa joukko julkkiksia heitetään Lapin erämaan armoille. Kausi kuvattiin viime syksynä Muoniossa.
Janne Ahoselle kilpailurealityt ovat tuttuja, sillä hän on osallistunut Farmi Suomeen kaksi kertaa sekä kerran Komppania Ketonen & Gustafsberg -ohjelmaan. Kerta toisensa jälkeen ex-mäkikotka äimistyy siitä, kuinka nopeaa kuvauksissa lähennytään ja tiivistytään.
Janne kertoo olevansa ryhmissä se hiljainen ja tarkkaileva. Alkulämmittelyn jälkeen hän on yksi muiden joukosta ja touhuilee mukana yhtälailla.
Isoissa ryhmissä mukana oleminen vaatii sopeutumista. Janne kertoo tällaisissa tilanteissa huomaavansa oitis, jos ihminen on epäaito.
– Sen näkee aika helposti, jos joku yrittää esittää muuta mitä on. Oli ihminen persoonaltaan mitä tahansa, olisi tärkeää, että hän olisi oma itsensä.
Janne myöntää, että Suurimmassa seikkailussa löytyi myös tällaisia ihmisiä.
– Vähän oli sellaista… Tosi hyvin meni kaikkien kanssa, ei siinä mitään, mutta oli siellä sellaisia roolin vetäjiä, ex-mäkikotka myöntää ja jatkaa:
– En rupea heitä kuitenkaan nyt nimeämään.

Lovi rahapussiin
Jannelle on sadellut vuosien saatossa pyyntöjä eri tv-formaatteihin. Niistä hän on joutunut kuitenkin ystävällisesti kieltäytymään.
Häntä on kysytty useampana vuonna Selviytyjiin sekä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan lukuisia kertoja.
– Selviytyjissä pitää varautua siihen, että joutuu olemaan pitkään pois kotoa. Se ei ole vaan omien menojeni vuoksi mahdollista. TTK on myös niin kova ruljanssi, joten en ole valitettavasti päässyt lupautumaan.
Tällä hetkellä Janne työskentelee päivätyökseen sähköautojen latausjärjestelmien parissa. Talviaikaan hän tekee Ylen urheilustudiota ja selostaa mäkihyppyä. Janne on saanut soviteltua päivätyössään sopimuksen niin, että myös muut työt onnistuvat. Siltä ajalta ei makseta kuitenkaan palkkaa.
– Kun olen päivätyössä, niin kuvausten aikaan et saa luonnollisesti sieltä palkkaa. Pitää aina puntaroida, että onko kuvauksista saatu korvaus riittävä. Täytyy pohtia, että kannattaako lähteä.
Suuri seikkailu Nelosella ja Ruudussa 12.4. alkae