Jäähyväiset Ylen suosikkisarjalle – katsojalta erikoinen toive tuotannolle

Brittitutkija Vera Stanhopen tarina saa päätöksensä kaksiosaisella finaalikaudella.
Vera Stanhope tutkii -sarjan päätöskausi on nyt julkaistu Yle Areenassa.
Kaksi osaa sisältävää 14. kautta on kommentoitu valtavasti Ylen Facebook-sivuilla. Tv-katsojat jäävät haikein mielin kaipaamaan brittitutkijaa.
– Tällainen rauhallinen murhamysteeri on varmasti useamman vanhemman polven mieleen. Hienot kaudet ja murhat selvitetty ilman kovaa verellä mässäilyä, Outi komppaa.
– Kyllä tuli haikea mieli, kun viimeisen osan katsoin. Ikävä tuli. Tämä sarja on ollut minun ykkössuosikkini, Pirre kertoo.
– Ikävä tulee tätä sarjaa. Kaiken väkivallan ja kovissarjojen rinnalla Veran rauhallinen olemus ja murhien tutkinta on viihdyttävää ja mielenkiintoista. Ei aina tarvita actionia (toimintaa), Hilkka toteaa.
– Jäätävä ikävä jää tätä sarjaa. Mutta ihanasti lopetettiin sarja. Mutta silti upean roolihahmon loi rva Blethyn, Kirsi kertoo.
– Topakka, tymäkkä tarpeen tullen, fiksu ulkoisesta olemuksestaan huolimatta, fiksu ja filmaattinen ja on myös sydämellinen. Kyllä tulee ikävä, Tuija virkkoo.

Erityiskiitoksensa katsojat osoittavat pääosan esittäjälle, Brenda Blethynelle.
– Koko sarjan keskipiste ja hienon roolityön tekevä Brenda Blethyn eli Vera täytti juuri 78 vuotta, joten ymmärrän hyvin että uusia kausia ei tule, Annika sanoo.
– Veran näyttelijä on saanut rooliin istutettua persoonallisen naishenkilön, joka jämäkkä, ammattilainen, samalla tavattoman inhimillinen. Päähenkilö Vera sarjassa pystyy näkemään työtään pidemmälle, ja usein jakson viime minuuteilla hän käy katsahtamassa miten rikoksen rikkoman tai välillisesti kärsimän ihmisen elämä jatkuu. Se koskettanut minua. Tämä ehdottomasti on yksi suosikkisarjoistani, Jaana sanoo.
– Brenda Blethyn niin täysosuma pääosan esittäjäksi. Harvemmin sarja tai elokuva pesee kirjat mutta tämän sarjan kohdalla niin on kyllä mulle käynyt. Se on se ammattitaito ja persoona joka toimii. Ja toki laadukas brittituotanto. Kiitos Ylelle et nämä kaikki ovat olleet nautittavissa, MH kirjoittaa.
Raija toivoo, että sarjasta tehtäisiin Nuori Vera -versio, joka seuraisi päähenkilön tarinaa ennen Vera Stanhope tutkii -sarjaa.
– Jäädään seurailemaan tarttuisiko Briteissä joku tähän ideaan, Yle Areenasta vastataan.
Vera Stanhope tutkii Yle Areenassa.