IS: Amazing Race Suomi jää yllättäen tauolle

Amazing Race Suomi, 3. kausi, 2025.
Amazing Race Suomi, 3. kausi, 2025.

Amazing Race Suomen uunituore kolmas kausi alkaa 15. marraskuuta.

Amazing Race Suomen kolmas tuotantokausi starttaa Nelosella ja Ruudussa kuluvan viikon lauantaina 15. marraskuuta.

Video: Amazin Race -kilpailijat paljastavat erikoiset ravintolakokemuksensa.

Ilta-Sanomien mukaan kausi jää kuitenkin kesken hetkellisesti, sillä kesken kautta ohjelman esitystahdissa on kahden viikon tauko. Kauden kuudes jakso esitetään 20. joulukuuta ja seitsemän 10. tammikuuta.

Nelosen kotimaisen sisällön päällikkö Mirko Baas vahvisti IS:lle tauon. Hän kertoi, että ohjelma nähdään tänä vuonna eri rytmissä kuin esimerkiksi viime syksynä. Ohjelma jatkuu normaalissa rytmissä tauon jälkeen, ja finaali esitetään helmikuussa 2026.

Mirkon mukaan tauko johtuu ohjelmistosuunnittelusta. Hän kertoo, ettei päätös ole poikkeuksellinen, sillä isoja kotimaisia viihdeohjelmia on aiemminkin rytmitetty siten, että niissä on taukoja.

– Ohjelmistosuunnittelu elää aina kokonaisuuden mukaan. Tänä syksynä ohjelmistoon vaikutti muun muassa EM-koripallon näkyvyys kanavillamme, mikä siirsi joidenkin ohjelmien aloituksia ja rytmitystä, Mirko sanoo IS:lle.

Kilpailijat

Kaudella kilpailee 11 tiimiä: podcast-juontaja Tomas Grekov ja appiukkonsa Esko Rotola-Pukkila, näyttelijä Armi Toivanen ja ystävänsä Sari Majamaa, laulaja Arttu Lindeman ja tubettaja Jaakko Parkkali, sosiaalisen median vaikuttaja Sara Sieppi ja pikkuveljensä Artturi Sieppi, räppäri Karri "Paleface" Miettinen sekä ystävänsä, räppäri Tuukka "Leijonamieli" Rihkola, kirjailija Paula Noronen ja ystävänsä, radiotoimittaja Kati Launiainen, podcast-juontaja Tuomas Peltomäki ja kaksoissiskonsa Sini Peltomäki, laulaja Nina Tapio ja tyttärensä Elsa Forsberg, näyttelijä Mari Hynynen ja poikansa Joel Volanen, radiojuontajat Mia "Millu" Haataja ja Karoliina Tuominen sekä europarlamentaarikko Maria Guzenina sekä ystävänsä Vilma Vähämaa.

Amazing Race Suomen kilpailijat kauden lehdistötilaisuudessa.
Amazing Race Suomen kilpailijat kauden lehdistötilaisuudessa.

Noin neljä viikkoa kestävä kisan kuvaukset alkoivat keväällä 2025. Tiimit kisaavat lukuisilla etapeilla kaukana kotoa, mutta vain yksi pari voi voittaa koko kisan ja 30 000 euron potin. Heikki Paasonen juontaa tuttuun tapaan kilpailijoiden seikkailun.

Amazing Race Suomi lauantaisin Nelosella ja Ruudussa.