IL: Katri Helenan konserttiin yllätysmuutos

Asia selvisi vasta juuri ennen jäähyväiskonserttia.
Iltalehti kertoo, ettei Katri Helenan tänään 16. elokuuta järjestettävää jäähyväiskonserttia lähetetäkään suorana.
Video: Tuija Piepposen tanssiliikkeet.
Asia oli paljastunut päivän ohjelmatiedoista.
Ylen sivuilla olevassa artikkelissa kerrotaan, että esitys taltioidaan ja esitetään itsenäisyyspäivänä. Konsertin näkee tuolloin Yle Areenassa ja Yle TV 2-kanavalla.
Sinivalkoista ääntä ei siis kuulla kuin vasta kuukausien kuluttua.
Ylen musiikkitaltiointien vastaava tuottaja Miikka Maunula perustelee päätöstä Iltalehdelle sillä, että stadionkonsertin kokoinen tuotanto vaatii valtavan toteutuksen ja suunnittelun. Hänestä tärkeintä on saada se ikuistettua ja ihmisten nähtäville.
Katri Helenan huima, yli kuusi vuosikymmentä kestänyt ura päättyy tänää Helsingin Olympiastadionilla.
Legendaarista laulajaa lämmittelee Komiat-yhtye, joka on saanut etenkin somessa jättisuosiota.
Huomenna Katri Helena täyttää pyöreät 80 vuotta, eli juhlaa riittää.