Iina Kuustosella on luonteenpiirre, josta eskariopettaja huolestui jo lapsena

Iina arvelee olleensa sietämätön lapsi.
Uusi vuosi alkaa 1.1. suosikkisarja Ivalon neljännellä tuotantokaudella. Poliisipäällikkö Nina Kautsalo tutkii laajaa joukkomurhaa, johon kytkeytyy paikallinen uskonlahko.
Ninan roolissa nähdään tuttuun tapaan näyttelijä Iina Kuustonen. Hän kokee suurena lahjana mahdollisuuden jatkaa suosikkisarjassa kaudesta toiseen.
– Luulin, että Ivaloa tehdään vain yksi kausi. Iloitsen, että tästä onkin tullut pitkä kaari. Kun aloitimme kuvaukset roolihahmoni tytär Venla (Venla Ronkainen) oli kuusivuotias. Nyt hän on teini, ja suhteemmekin on kypsynyt iän myötä. Lapsissa näkee ajankulun, Iina sanoo.
Joka kausi Iina saa käteensä aivan uudenlaisen tarinan, jonka mukana kuvauksiin saapuu myös osittain uusi työryhmä. Neljännellä kaudella debytoivat muun muassa Santeri Kinnunen ja Arttu Kapulainen.
– Ivalossa on kiinnostavaa, että joka kaudella olemme täysin uuden teeman äärellä. Käsikirjoitus on kaiken pohja, ja Ivalossa on Iiro Küttnerin poikkeuksellisen hyvä teksti. Sitä on palkitsevaa näytellä.
Sarjan Elisa Viihteelle tuottaa Yellow Film & TV, joka on Iinan tähänastisen uran pitkäaikaisin työnantaja. Iina nauttii myös vanhojen tuttujen kohtaamisesta. Kuten elämässä ylipäätään, hän arvostaa armollisuutta ja ymmärrystä, joka kollegojen välille on syntynyt.

Iinan rinnalla Ivalossa ovat usean kauden näytelleet muun muassa Pihla Viitala, Janne Kataja, Kari Ketonen ja Mikko Nousiainen.
– Vietämme töissä pitkiä aikoja, intensiivisiä kuvausjaksoja. On tosi ihana kasvaa yhdessä, ja koen arvokkaana, että voin jakaa elämää myös työkavereiden kanssa, Iina sanoo.
"Sykkeessä pipersin"
Nina Kautsalon rooli tarjoaa Iinan arvostamaa monipuolisuutta. Rikosdraamassa riittää vaihtuvia tapahtumia ja isoja tunteita.
– Saan esittää äitiä ja poliisia, siskoa ja puolisoa. Läsnä ovat erilaiset puolet elämästä. Tykkään haasteista, ja Ivalon kuvauksissa on välillä extreme-olosuhteet ja nautinkin siitä, että löydän keinot selviytyä, Iina kertoo.
Teatterikorkeakoulussa Iinan suosikkiopettaja Marjo-Riikka Mäkelä totesi, että näyttelijä voi kärsiä suuresti roolissaan ja samanaikaisesti tuntea suurta ammatillista nautintoa. Tässä viisaudessa lienee syy, että Iina rakastaa näyttelemistä koko ajan enemmän.
On näyttelijöitä, jotka tulevat kameran eteen ja ovat saman tien suvereeneja. Iina haluaa harjoitella asiat perusteellisesti ennen käytäntöön ryhtymistä. Sen jälkeen hän voi keskittyä olennaiseen eli näyttelemiseen.
Syke-sarjan kollegassa Antti Luusuaniemessä hän ihaileekin tämän suurpiirteisyyttä.
– Lusu tulee ja tekee täysillä eikä ole kiinni yksityiskohdissa. Muistan, kun Sykkeessä pipersin verikokeen ottamisen tai tikkien ompelemisen kanssa. Näin hirveästi vaivaa, että teen ne tasan tarkkaan oikein. Kuvausten jälkeen tajusin, ettei se näkynyt kuvissa lainkaan. Vierellä Lusu hoiti omat toimenpiteensä reippain ottein ja vähät välitti, mitä kuvan ulkopuolella tapahtuu. Lopputulos oli mahtava, Iina naurahtaa.

Ivalon poliisipäällikön roolia varten Iina on saanut jo vuosia koulutusta alallaan ansioituneelta Risto Väntäriltä.
– Hän on opettanut minulle poliisin voimakeinojen käyttöä, kickboxingia, ju-jutsua, erilaisia itsepuolustuslajeja sekä pampun, pippurisumutteen ja aseen käyttöä, Iina luettelee.
Kun näyttelijä juoksee metrin korkuisessa hangessa, suuntautuu keskittyminen lumesta selviytymiseen. Näissä tilanteissa Iina kokee suurena hyötynä hyvän perehtymisen.
– Esimerkiksi aseen käytön perusteet täytyy olla selkärangassa niin, että haastavissakin olosuhteissa asiat tapahtuvat automaatiolla. Tosin Janne Katajan kanssa hiippaillessa oma usko itseemme toimintasankareina on usein koetuksella.
"Olen sietämätön pedantti"
Iinan työtapoja kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että tässäpä on pedantti ihminen.
– Lapsuudessani eskariopettajani soitti kotiin ja kysyi, leikkiikö Iina koskaan, kun täällä hän vain tekee töitä. Olen siis ollut sietämätön pedantti jo lapsesta lähtien, näyttelijä muistelee huvittuneena.
Äitiys toi uuden ulottuvuuden Iinan elämään. Se väistämättä vaikutti myös häneen näyttelijänä.

– Kaikki, mikä tapahtuu omassa elämässäni, vaikuttaa työhöni. Yhden koulun käyneenä ei tule vielä valmista näyttelijää. Jokaisella näyttelijällä on oma työkalupakki. Harjoittelemme koko elämämme ja keräilemme erilaisia asioita pakkiimme. Koen, että äitiydestä olen saanut paljon omaani.
Ivalon neljännen kauden uusiin hahmoihin lukeutuu Nina Kautsalon vauva. Itse asiassa kuvauksissa oli kaksi vauvaa, mutta sitä tuskin katsojat huomaavat.
– Hahmoni vauvaa näyttelivät kaksoset. Oli kätevää, että voimme lennosta vaihtaa lasta, kun toinen nukahti kesken oton. Hauskaa, jos joku katsojista huomaa tämän, mutta en usko. Minä ja työryhmä aloimme kyllä tunnistaa heidät. Toinen oli aktiivisempi ja oppi aiemmin konttaamaan, toinen vauvoista taas selvästi rauhallisempi. Pystyimme hyödyntämään näitä eroja kuvauksissa, Iina kuvailee.
Pienet lapset tekivät työryhmälle hyvää. Iina havaitsi, miten he levittivät rakkautta ympärilleen ja pakottivat läsnäoloon.

Pienokaiset saivat hoivaa koko työryhmältä. Vuorotellen kukin näyttelijöistä kuvaajiin ja rekvisitööristä kamera-assistenttiin viihdyttivät ja huolehtivat kaksosista.
– Meillä oli mahdollisuus mennä vauvaa kuunnellen. Jos se halusi jutella paljon, sitten kuuntelimme. Jos vauva nukkui, kuvattiin sitä. Näin tuli oikean elämän tuntuisia kohtauksia, Iina toteaa.
Ivalo alkaa keskiviikkona 1. tammikuuta Ruudussa.