Ida, 22, ahdistui raskaana ollessaan – lääkärin sanat järkyttivät

Ida, 22, ahdistui raskaana ollessaan – lääkärin sanat järkyttivät
Raskaana

Raskaana-sarjan uudella kaudella seurataan nuoren Idan matkaa äidiksi. Yhdeksän kuukauden aikana hän käy läpi monenkirjavia tunteita.

Raskaana-seurantarealityssa Ylellä seurataan suomenruotsalaisten naisten matkaa positiivisesta raskaustestistä lapsen syntymään saakka.

Yksi seurattavista on 22-vuotias vaasalainen Ida, joka muuttaa kauden aikana takaisin kotikonnuilleen Luotoon.

Ida odottaa puolisonsa Eddin kanssa esikoislastaan. He saavat pojan. Ida käy raskautensa aikana läpi monenkirjavia tunteita. Hän kamppailee oman kehosuhteensa kanssa. Raskauden edetessä se on käynyt yhä haastavammaksi.

Ida kokee, että hänellä on tullut painoa huomattavasti.

– Painonnousu triggeröi minua. Se on alkanut vaikuttamaan syömisiini. Se on hankala juttu etenkin, kun minua nälättää koko ajan. Olen pohjaton aukko. Voisin syödä miten paljon vain, Ida kuvailee tuntemuksiaan sarjassa.

Ida ei koe olevansa erityisen nuori äiti, sillä hänen kotikylällään saadaan usein lapsia nuorena.
Ida ei koe olevansa erityisen nuori äiti, sillä hänen kotikylällään saadaan usein lapsia nuorena.

Idalle alkoi tulla ajatuksia siitä, että hän voisi vähentää syömistään.

– Niin ei pitäisi ajatella etenkään, kun kasvattaa lasta sisällään. Painonnousu alkoi vaikuttaa sillä lailla. Pelkäsin, että alan kasvattaa massaa.

Ida kärsii myös synnytyspelosta. Pelot eivät liity itse niinkään synnytykseen.

– Pelkään saavani lähinnä vaikeita synnytysvaurioita tai esimerkiksi vaikeita repeämiä. Tai että minulle tulee synnytysmasennus.

Idalla muistelee ikävää lääkärikäyntiä, jonka vastaanotolla hän kävi viikolla 20. Lääkäri oli lukenut potilaskertomuksen, josta oli selvinnyt, että Idalla on ahdistus- ja masennusoireita. ”Älä kuvittelekaan, että se helpottuu”, lääkäri oli todennut.

– En olisi halunnut kuulla moista sillä hetkellä. En todellakaan luullut, että alan voida paremmin. Minua suututtaa, kun joltain lääkäreiltä tuntuu puuttuvan empatia ja näppituntuma, Ida toteaa.

Ida, 22, ahdistui raskaana ollessaan – lääkärin sanat järkyttivät

Ei omasta mielestään nuori

Ida tuli raskaaksi 22-vuotiaana. Hän ei koe olevansa erityisen nuori äiti, sillä hän uskoo, että se ympäristö, jossa on kasvanut vaikuttaa ajattelumaailmaan.

Ida on kasvanut pienessä kylässä Pohjois-Pohjanmaalla, jossa on tavallista saada lapsia nuorena.

– Tunnen esimerkiksi monia ikäisiäni, joilla on jo kaksi lasta. Mahassa saattaa kasvaa kolmas. Äiti on vasta 22- tai 23-vuotias. Siksi minusta tuntuu oudolta puhua itsestäni nuorena äitinä, Ida kertoo ohjelman neljännessä jaksossa.

Kontrasti oli suurempi, kun Ida asui Vaasassa.

–  Samanikäiset luokkakaverit eivät olleet kiinnostuneita perhe-elämästä eivätkä lapsista. Kun muutin takaisin kotikonnuille, kulttuurikolari oli paljon pienempi. Siellä minua ei mielletty erityisen nuoreksi äidiksi, hän toteaa.

Raskaana-sarja Teemalla ja TV2-kanavalla. Katsottavissa myös Yle Areenassa.