Huvila ja Huussi: Leenan mökillä on iso ongelma – ällistyy remontista

Huvila ja Huussi: Leenan mökillä on iso ongelma – ällistyy remontista

Leenan Matti-kissa ei ole kelpuuttanut saamaansa mökkiä.

Huvilan & Huussin 12. jaksossa maanantaina 2. kesäkuuta tavataan Leena ja hänen Matti-kissansa Tammelassa. Järven rannalla sijaitseva mökki on ollut Leenan omistuksessa jo 20 vuoden ajan.

Hänen suuri pihamaansa koostuu toistaiseksi vain Matin pienestä mökistä ja tulipaikasta. Leena kertoo juontaja Anni Ihamäelle ja suunnittelija Laura Moilaselle, että haluaisi pihamaalle ainakin huvimajan ja grillipaikan voisi siirtää alemmaksi.

– Tuo terassikin voisi olla isompi. Semmonen palju on ollut haaveissa, sellainen upotettu siihen terassille, Leena paljastaa.

Yhtenä kesänä Leenalla kävi kolmen kuukauden aikana jopa 65 vierasta, kaksi kissaa ja kolme koiraa. Matillekin on toiveissa uusi asumus.

– Yksi tuttava teki hälle tuon mökin tuohon, mutta hän (Matti) ei oikein tykännyt. Jokin toisenlainen, vaikka vähän korkeampi tähystyspaikka tuonne terassille.

Leenan kaivon vesi ei ole juomakelpoista.
Leenan kaivon vesi ei ole juomakelpoista.

Leenan mökkiä vaivaa vielä vesiongelma, kun veden määrä alkoi vähentyä normikaivossa, kunnes Leena vaihtoi sen porakaivoon viisi vuotta sitten.

– Rauta-arvon pitäisi olla alle 400, jotta sitä voisi juoda. Tässä viimeisin mittaus oli yli 11 000, Leena paljastaa.

Niinpä polvivaivainen Leena on joutunut tuomaan juomaveden kyliltä.

Tältä Leenan pihamaa näytti ennen remonttia.
Tältä Leenan pihamaa näytti ennen remonttia.

Toive paljusta toteutui

Kesän jälkeen Leena tulee katsomaan Matin kanssa, mitä suunnittelijat ovat saaneet aikaiseksi.

– Hyvänen aika, olen ihan sanaton, Leena saa sanotuksi, kun hän näkee uudistetun pihamaansa.

Leenan pihamaa on nyt myös asfaltoitu.
Leenan pihamaa on nyt myös asfaltoitu.

Soramaan tilalla kasvaa kivimuureja, joiden päällä on kukkapenkkejä. Lisäksi puisella terassilla ja suuremmalla terassilla on nyt palju.

Suuremmalla terassille lisättiin Leenan toivoma palju.
Suuremmalla terassille lisättiin Leenan toivoma palju.

Leena yllättyy myös, kun hän näkee uuden huvimajan, jonka ikkunasta näkee kauniin merimaiseman.

– Huvimaja oli yllätys, kun se on niin valtavan iso. 

Pihalle on lisätty vielä uusi hiekkaranta juurakon tilalle, sekä kevyempi vene, jota Leenan on helpompi käyttää. 

Hiekkarannalta löytyy veneen lisäksi aurinkotuolejakin.
Hiekkarannalta löytyy veneen lisäksi aurinkotuolejakin.

Matti-kissa antoi hyväksyntänsä

Entisen kaivon tilalle laitettiin betonikansisto ja huoltoluukku. Kaivo myös pestiin.
Entisen kaivon tilalle laitettiin betonikansisto ja huoltoluukku. Kaivo myös pestiin.

Leenan pulmana oli myös kaivo, josta ei saanut juomakelpoista vettä. Nyt kaivo on saatu puhdistettua niin hyvin, että siellä on juomavettä.

– Se on iso helpotus, ettei tarvitse tuoda niitä kanistereita. En olisi uskonut, että se onnistuu.

Jäljellä on vielä Matin uusi koti. Entinen mökki on vaihtunut tähystystorniin, jossa on pari koloa.

Matti haistelee aluksi tornia, kunnes hyväksyy sen ja astuu sen sisälle ja jää lepäämään.

– Ei se välttämättä aina ota kotona kaikkea tuolla tavalla ihan heti, Leena toteaa.

Matti-kissa antoi hyväksyntänsä uudelle kodilleen, joka on nyt tähystystorni.
Matti-kissa antoi hyväksyntänsä uudelle kodilleen, joka on nyt tähystystorni.

Lauralle tuli hyvä mieli siitä, kuinka Leena oli tyytyväinen koko kokonaisuuteen.

– Kaikki hänen toiveet oli toteutettu tuolla. Matti-kissahan nautti tästä uudesta paikasta, mikä oli tuotu tähän pihaan. Ihanaa, että hän tykkäsi tästä myös, Laura sanoo.

Huvila & Huussi Nelosella ja Ruudussa maanantaisin.