Hurja paljastus Tangomarkkinoista

Jari Sillanpää, Arja Koriseva ja joukko finalisteja.
Tangomarkkinoiden vuoden 2004 finalisteja kaitsivat Jari Sillanpää ja Arja Koriseva.

Mr. MTV:n eli Tauno Äijälän kesämökillä juonittiin suuria.

Tauno Äijälä tunnettiin pitkään Mr. MTV:nä, jolla oli sormensa pelissä lukuisissa Suomen katsotuimmissa tv-ohjelmissa. 

Video: MTV:n Suomen älyttömin julkkis -sarjan Janelyn esittelee tatuointejaan

Hän aloitti MTV:n toimituspäällikkönä ja toimi myöhemmin monissa erilaisissa päällikkötehtävissä MTV:ssä vuosina 1967–2001. Uran alussa yhtiö toimi vielä nimellä Mainostelevisio. Eläkkeelle jäädessään Tauno oli MTV:n varatoimitusjohtaja.

Hän kertoo vaiheistaan Ylen Juho-Pekka Rantalan haastatteluohjelmassa Itse asiassa kuultuna.

– Minulla oli sellainen palkkaetu, että otin kaikki haukkumiset vastaan. Siinä oli vähän pakko olla Mr. MTV. Kollegat katosivat ympäriltä, kun alkoi oikein kauhea meteli. Jonkunhan oli pakko kuunnella, Tauno itse kommentoi jakson alussa.

– Olin pitkään yhtiössä ja kehittämässä uusia asioita. Kyllä siinä sitten jollain tavalla leimaantuu.

Itse asiassa kuultuna. Tauno Äijälä. Anne Hämäläinen/Yle.
Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa Tauno Äijälä paljastaa Tangomarkkinoiden synnyn.

Juhannusyönä välähti

Yksi merkittävistä hänen kehittämistään uusista asioista oli Tangomarkkinat. 1980-luvun alkuvuosina syntyi huoli Ilmajoen musiikkijuhlien tulevaisuudesta.

– MTV teki yhteistyötä erilaisten yhteisöjen kanssa ympäri Suomea. Yksi kumppaneista oli Ilmajoen musiikkijuhlat ja heidän ahkera puuhamiehensä Lasse Lintala, Tauno kertoo.

Miehillä oli tapana kokoontua yhteen ja pohtia ”suuria ja vieläkin suurempia” ideoita.

– Tämä idea syntyi eräänä juhannusyönä tuolla meidän perheemme kesäpaikassamme. Syntyi ajatus, että tämä tango voisi olla sellainen, joka kiinnostaa ihmisiä, Mr. MTV muistelee.

Huomenta Suomenkin isä

Kumppaniksi tangoajatukselle saatiin eri vaiheiden jälkeen Seinäjoen kaupunki ja lopulta syntyivät Tangomarkkinat nimenomaan Seinäjoelle. Tv-oikeudet tulivat MTV:lle ja siitä oli suurta kaupallista hyötyä.

– Se oli tärkeä kesäohjelmistossa. Lisäksi oli erilaisia karsintaohjelmia ja semifinaaleja. Ja yhdellä ulkolähetysautokeikalla itse Seinäjoen tapahtumaan saatiin hirveä määrä ohjelmaa, Tauno luettelee.

Hän oli mukana synnyttämässä myös MTV:n Kymmenen uutisia (1981) ja Suomen ensimmäistä aamu-tv-ohjelmaa Huomenta Suomea (1989), vaikka vastustus oli aluksi sitkeää.

– Liikuin paljon ympäri maailmaa ja näin hotellihuoneissa paikallisia aamuohjelmia. Aloin jankuttaa sitä meille ja se olikin kova homma. Kollegat olivat sitä mieltä, etteivät suomalaiset aamulla katso telkkaria ja meillä on olemassa jo kotiin kannettu uutislehdistö.

Itse asiassa kuultuna: Tauno Äijälä TV1:ssä torstaina 24.9. kello 19.00.