Hollywoodin villikko näytteli kännissä ja kaatoi naisia vuoteeseensa

Hollywoodin villikko näytteli kännissä ja kaatoi naisia vuoteeseensa
Troija, 2004, Peter O'Toole.

Kollegat luulivat näyttelijän kuolevan Troija-elokuvan kuvauksiin.

Vuonna 2013 menehtyneen Peter O’Toolen uskaltaa hyvällä omallatunnolla nimetä yhdeksi elokuvahistorian parhaaksi brittinäyttelijäksi.

Videolla näyttelijä Mikko Penttilä vastaa Katson kesäkyselyyn. 

Uransa kruununjalokivi oli rooli eeppisessä historiallisessa draamaelokuvassa Arabian Lawrence (1962), joka voitti peräti seitsemän Oscar-palkintoa. 

Torstaina 3. heinäkuuta TV5:llä nähdään historiallinen sotaelokuva Troija (2004), joka perustuu Homeroksen kirjoittamaan Iliaaseen. Brad Pittin tähdittämässä elokuvassa Peter esittää Priamosta, Troijan hallitsijaa ja Laomedonin poikaa.

Peter oli lahjakas näyttelijä, mutta myös hankala ihminen.

Troijan naistähtenä nähtiin Diane Kruger.
Troijan naistähtenä nähtiin Diane Kruger.

Troijassa näytellyt Diane Kruger on jälkikäteen kuvaillut ansioitunutta kollegaansa ikäväksi tyypiksi, joka oli elokuvan kuvauksissa enimmäkseen kännissä.

– Se oli perseestä. Peter on jo kuollut, joten voin sanoa tämän. Hän ei ollut miellyttävä ihminen, ainoastaan juoppo.

– Kuvauspaikalla piti kiivetä noin sata askelmaa portaita. Hän tuskin pääsi ylös. Kaikki luulivat, että hän kuolisi siihen paikkaan. Hän oli hyvin vanha ja erittäin juovuksissa, Diane tilitti Buzzfeedin haastattelussa vuonna 2016.

Eipä ollut Peter O’Toolellakaan kaunista sanottavaa Wolfgang Petersenin ohjaamasta Troijasta.

Näyttelijä oli niin pettynyt elokuvaan, että käveli ensi-iltanäytöksestä ulos vartin jälkeen.

– Yäk, mikä katastrofi. Ohjaaja, mikä pelle. Minulla sentään oli elokuvassa yksi hyvä kohtaus, Peter läksytti medialle Savannahin elokuvajuhlissa.

Viinaa ja irtosuhteita

Peterin lapsuus oli epävakaa. Hänen isänsä oli uhkapeluri, jonka pelihimon perässä perhe muutti Ison-Britannian kilparatakaupungista toiseen.

Toinen maailmansota lisäsi turvattomuudentunnetta.

Vanhemmat sijoittivat lapsensa turvaan sodan kauhuilta katoliseen kouluun, jossa nunnat hoitivat kasvatustyön. Peter pelkäsi kuollakseen nunnia läpi elämänsä.

Oscar-elokuva Arabian Lawrencen kuvaukset kestivät kaksi vuotta. Ohjaaja David Lean palkkasi tälle ajalle henkilön, jonka tehtävä oli vahtia viinaan menevää Peteriä, jotta tämä pysyisi työkunnossa.
Oscar-elokuva Arabian Lawrencen kuvaukset kestivät kaksi vuotta. Ohjaaja David Lean palkkasi tälle ajalle henkilön, jonka tehtävä oli vahtia viinaan menevää Peteriä, jotta tämä pysyisi työkunnossa.

Aikuisena Peterin elämäntyyli ei rauhoittunut. Päinvastoin hänen elämäänsä hallitsivat lukemattomat naisseikkailut sekä liiallinen tuhlailu ja ryyppääminen.

Naiset olivat isossa roolissa miehen elämässä. Peter oli Hollywoodin viettelijä, joka kaatoi vuoteeseensa toinen toistaan kauniimpia naisia.

Filmikaupungin Don Juanilla huhuttiin olleen yli tuhat seksikumppania.

Suhteesta tragedia Audrey Hepburnille

Neitsyytensä Peter menetti vain 13-vuotiaana stripparille. 

1960-luvulla Peter löi vetoa, että pääsisi vällyjen väliin seksipommien Diana Dorsin, Jayne Mansfieldin ja Anita Ekbergin kanssa. Kerrotaan, että näyttelijä voitti vedonlyönnin.

Itseluottamus oli miehellä kohdillaan.

Katherine Hepburn haukkui minut siaksi ja juopoksi. En keksi muita naisia, jotka olisin missannut, Peter on tokaissut.

Kuningatar Elisabetin pikkusiskon, prinsessa Margaretin kanssa Peterillä oli kahdeksan vuotta kestänyt on-off-suhde, New York Post kertoo.

Audrey Hepburnin ja Peterin suhde päättyi suureen suruun.
Audrey Hepburnin ja Peterin suhde päättyi suureen suruun.

Miten miljoona varastetaan -elokuvan kuvauksissa Peter aloitti intohimoisen suhteen vastanäyttelijänsä Audrey Hepburnin kanssa.

Audrey tuli suhteesta raskaaksi, mutta sai keskenmenon.

Ava Gardnerin kanssa Peter ja ystävänsä Richard Burton harrastivat kolmen kimppaa.

Kun Tuulen viemää -legenda Vivien Leigh erosi miehestään Laurence Olivierista, tarjosi Peter laastarisuhdetta murtuneelle naiselle.

Vuosina 1959-1979 Peter oli aviossa Sian Phillipsin kanssa, ja parille syntyi kaksi tytärtä.

Troija nähdään torstaina 3. heinäkuuta klo 23.35 TV5:llä.