Hollywood-legendojen yhteiset kuvaukset olivat yhtä pilkkaa ja halveksuntaa

Hollywood-legendojen yhteiset kuvaukset olivat yhtä pilkkaa ja halveksuntaa
Paljasjalkakreivitär, 1954, Humphrey Bogart, Ava Gardner.

Ava vihasi vuosia kuuluisaa vastanäyttelijäänsä.

Lauantaina (25.1.) tulee kuluneeksi 35 vuotta Hollywood-legenda Ava Gardnerin kuolemasta.

Yle Teema & Fem -kanava esittää vuosipäivänä Avan melodraaman Paljasjalkakreivitär (1954), jossa hänen vastanäyttelijänään nähdään toinen valkokankaan legenda Humphrey Bogart.

Humphrey oli yksi harvoista leffatähdistä, joita Ava ei ollut päässyt aiemmin tapaamaan. Hän odotti innolla yhteistyötä Casablanca-tähden kanssa. Olihan Humphrey ollut jo vuosikymmenen yksi Hollywoodin kysytyimmistä ja parhaiten palkatuista näyttelijöistä. Tosin kerrotaan, että kokeneempi Humphrey kuittasi Paljasjalkakreivittärestä puolet pienemmän palkkion kuin tuolloin uransa huippuvuosia elänyt Ava.

Humphrey oli vastikään saanut purkitettua Audrey Hepburnin kanssa tähdittämänsä Sabrina-elokuvan (1954) ja jatkoi suoraan Italiaan kuvaamaan Paljasjalkakreivitärtä.

Kuvauksissa selvisi nopeasti, että näyttelijät olivat täysin yhteensopimaton työpari. Humphreyn piikikäs huumori ei kolahtanut Avaan, ja lisäksi Mogambo-tähden esiintymiskammo korostui ärtyneen ja valittavan Humphreyn edessä.

Erästä elokuvan kohtausta kuvattaessa Humphrey käänsi yllättäen selkänsä Avalle ja alkoi huutaa ohjaaja Joseph L. Mankiewiczille.

– Hei, voisitko käskeä tämän neidin puhua selvemmin. En piru vie kuule sanaakaan, mitä hän sanoo, Humphrey karjui ja ilmoitti kuvaustiimille, ettei saanut Avasta mitään irti näyttelijätyössä. 

Humphrey itse pilasi useat hyvät otot rajuilla yskänkohtauksilla, jotka olivat jo ensimerkki vakavasta sairaudesta. Kolme vuotta myöhemmin hän menehtyi ruokatorvisyöpään.

Ava ei ollut ohjaajan ensimmäinen vaihtoehto Maria Vargarin rooliin. Alkuun hän ajatteli päähahmon esittäjäksi Elizabeth Tayloria, Joan Collinsia ja Linda Darnellia ennen kuin päätti lainata Avaa MGM-studioilta.

Laina tuli kalliiksi, sillä MGM antoi tähtinäyttelijänsä kilpailevan tuotantoyhtiön leffaan ehdolla, että nämä maksaisivat lainasta 200 000 dollaria ja lisäksi kymmenen prosenttia yli miljoonan dollarin voitosta.

Monet kuvittelivat, että Mankiewiczin kirjoittama Paljasjalkakreivitär perustui Ava Gardnerin elämäntarinaan. Näin ei ollut, mutta toisen Hollywood-aikalaisen elämään tarina istuu yllättävänkin hyvin. 

Rita Hayworth, syntymänimeltään Margarita Carmen Cansino, esiintyi ennen läpimurtoaan meksikolaisilla klubeilla, josta 20th Century Foxin tuottaja bongasi kaunottaren elokuvayhtiön talliin. Myöhemmin Ritan elämä muuttui entistä loistokkaammaksi, kun hän avioitui prinssi Aly Khanin kanssa.

Elämänsä ehtoolla Ava antoi anteeksi katkeruutensa Humphrey Bogartille ja Joseph L. Mankiewiczille. 

– Ava tunsi enää vain kiintymystä ja kunnioitusta miehiä kohtaan, joita vastaan hän oli vuosia kantanut kaunaa, näyttelijän muistelmissa todetaan.

Kun vuosi 1986 alkoi, Avan terveys alkoi reistailla. Hän tupakoi liikaa, laihtui ja kärsi hakkaavasta yskästä. Rintakivut voimistuivat ja hengittäminen oli raskasta. Hän lensi kotoaan Lontoosta tutkimuksiin Kaliforniaan.

Hänellä ei ollut syöpää, kuten lääkärit olivat pelänneet. Ava sairasti keuhkokuumetta. Lääkitys tehosi ja kunto parani, kunnes eräänä aamuna sairaalassa näyttelijä heräsi voimakkaaseen päänsärkyyn. Kehon vasen puoli oli tunnoton eikä hän pystynyt omin voimin nousemaan istumaan. Ava oli saanut aivohalvauksen.

Ava selvisi, mutta eli viimeiset vuotensa julkisuudelta piilossa. 

Tammikuun 25. päivä 1990 hän menehtyi Lontoon-kodissaan keuhkokuumeeseen. Kuollessaan Ava oli 67-vuotias.

Lähde: Lee Serverin Ava Gardner - Love Is Nothing (St. Martin's Press, 2006) ja Allen Eylesin Humphrey Bogart (Sphere Books, 1990). 

Paljasjalkakreivitär nähdään Teema & Fem -kanavalla lauantaina 25. tammikuuta klo 21.00.