Hittielokuva Mrs. Doubtfirelle oli suunnitteilla jatko-osa – Robin Williamsin kuolema vesitti suunnitelmat

Hittielokuva Mrs. Doubtfirelle oli suunnitteilla jatko-osa – Robin Williamsin kuolema vesitti suunnitelmat
Mrs. Doubtfire - isä sisäkkönä

Mrs. Doubtfire sai ensi-iltansa vuonna 1993. Keskustelut hittikomedian jatko-osasta avattiin juuri ennen Robin Williamsin kuolemaa.

Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä -elokuva sai ensi-iltansa 30 vuotta sitten. Elokuvan ohjaaja Chris Columbus on nyt paljastanut Business Insiderille, että keskustelut jatko-osasta alkoivat vuonna 2014 ennen nimikkoroolissa nähdyn Robin Williamsin kuolemaa.

– Se onkin mielenkiintoista. Elokuvan julkaisun aikaan oli asenne, että taiteilijat suhtautuivat jatko-osiin halveksuen. Joten Robin oli jatko-osan tekemistä vastaan alun perin, Chris kertoo lehden haastattelussa.

– Emme puhuneet jatko-osasta ennen vuotta, jona hän menehtyi. Meillä oli käsikirjoitus, ja se oli viimeinen kerta, kun näin Robinin, hän jatkaa.

Chris ja Robin olivat keskustelleet käsikirjoituksen vahvuudesta edesmenneen näyttelijän kodissa.

– Robinin ainoa kommentti oli: pomo, täytyykö minun olla siinä puvussa yhtä paljon tällä kertaa? ohjaaja muistelee.

– Se oli fyysisesti vaativa rooli Robinille. Se oli kuin maratonjuoksu, kun hän oli Doubtfire-asussa. Hän toivoi, että uudessa elokuvassa vähentäisimme kyseistä hahmoa. Mutta sitten Robin poistui keskuudestamme, joten Mrs. Doubtfirelle ei tule koskaan jatko-osaa.

Chris Columbus ja Robin WIlliams Mrs. Doubtifre - Isä sisäkkönä -elokuvan kuvauksissa vuonna 1993.
Chris Columbus ja Robin WIlliams Mrs. Doubtifre - Isä sisäkkönä -elokuvan kuvauksissa vuonna 1993.

Robin vietti viisi tuntia maskissa, jotta Mrs. Doubtfire saataisiin eloon. Hän vältti tuon vuoksi kyseisten kohtausten kuvaamista perättäisinä päivinä.

Chris paljasti myös haastattelussa, että Robin improvisoi kuvauksissa sen verran paljon, että tuotannon aikana tallennettiin yli 600 kilometriä filmiä. Ohjaajalla on tallessa edelleen useita laatikoita kyseistä materiaalia tallessa, joita hän toivoo voivansa käyttää joskus dokumenttimateriaalina.

Robin WIlliams menehtyi vuonna 2014 ollessaan 63-vuotias.
Robin WIlliams menehtyi vuonna 2014 ollessaan 63-vuotias.

– Elokuvasta on noin 972 laatikkoa materiaalia jossain varastossa. Sieltä löytyy elokuvassa käytettyä materiaalia, kohtauksia, jotka jäivät leikkauspöydälle ja kulissien takana kuvattua materiaalia. Haluaisimme palkata jonkun tutkimaan tuota kaikkea, Chris kertoo.

– Haluamme näyttää Robinin työskentelyprosessin. Hänen työtavassaan oli jotain erityistä ja maagista, joten olisi hauska tutkia sitä.

Vuoden 1993 komediaelokuvassa Robin esittää vastikään eronnutta näyttelijää, joka naamioituu ikääntyneeksi naispuoliseksi kotiapulaiseksi, jotta hän voi edelleen tavata lapsiaan. Elokuva oli menestys tuottaen 441,3 miljoonaa dollaria 25 miljoonan dollarin budjetilla.

Disney käytti kuolleen Robin Williamsin ääntä uudessa elokuvassa

Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä Disney+ -palvelussa.¨

Lähde: Business Insider