Hildur-sarjan näyttelijät julki

Satu Rämön menestyskirjoista tehtävää dekkarisarjaa kuvataan Islannissa.
Kirjailija Satu Rämön Hildur-dekkarisarjasta tehdään tv-sarja. Nelonen julkisti näyttelijät 19. helmikuuta.
Sarjan päähenkilöä eli Hildur Rúnarsdóttiria näyttelee islantilainen Ebba Katrín Finnsdóttir, ja Jakobin roolissa nähdään Lauri Tilkanen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Oona Airola ja saksalaisnäyttelijä Rick Okon.
Sarja tehdään kansainvälisenä yhteistyönä. Tarina sijoittuu kokonaisuudessaan Islantiin, ja sillä on vahva yhteys Suomeen. Kirjailija seuraa sarjan tuotantoa sinusta, mutta hän ei ole ollut mukana käsikirjoitus- tai roolitusvaiheessa.
– Sarjan tekeminen on valtava ponnistus, ja vasta nyt Hildur-tv-projektia seuratessani olen kunnolla tajunnut, miten paljon asioita pitää tapahtua tietyssä järjestyksessä ennen kuin itse tuotantovaihe ja kuvaukset voivat alkaa, Satu kommentoi Nelosen tiedotteessa.

– Olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen siitä, että kuvauksia tehdään täällä Hildurin kotiseudulla Islannin Länsivuonoilla. Tänne on pitkä matka kaikkialta, välimatkat ovat pitkiä eikä täällä Länsivuonoilla ole aikaisemmin tehty näin isoa kansainvälistä televisiotuotantoa. Kohta on, siitä saadaan kaikki olla tosi ylpeitä, hän lisää.
Hildur on Ruudun alkuperäissarja, jonka jaksobudjetti on noin miljoona euroa. Budjetti tekee sarjasta yhden Nelonen Median suurimmista draamahankinnoista.
Hildur nähdään Ruudussa vuonna 2026.