Herra Napakymppi olikin sarjamurhaaja – järkyttävä trilleri perustuu tositapahtumiin

Charmikkaan oloinen mies kidutti uhrejaan karmeilla tavoilla ennen surmaamista.
Perjantaina 29.11. ensi-iltansa elokuvateattereissa saa Anna Kendrickin (Pitch Perfect- ja Twilight-elokuvat) ohjaama trilleri Woman of the Hour (2023), joka perustuu tositapahtumiin.
Vuonna 1978 Rodney Alcala (Daniel Zovatto) osallistuu kesken veristä murhaputkeaan suosittuun The Dating Game tv-visailuun. Näyttelijäksi pyrkivä Cheryl Bradshaw (Anna Kendrick) toivoo nostetta uralleen ja ilmoittautuu myös deittiohjelmaan löytääkseen oman napakymppinsä.
Hän ei kuitenkaan tiedä, että kilpailun kohteliain ja sujuvasanaisin osallistuja, Rodney Alcala on tappavan vaarallinen. Charmikas mies huijasi naisia 1970-luvulla ottamalla heistä valokuvia, kunnes hän murhasi heidät. Ennen 70-lukua hän oli houkutellut 8-vuotiaan Tali Shapiron autoonsa vuonna 1968 ja raiskannut sekä pahoinpidellyt hänet.

Alcala teki viisi murhaa vuosien 1977 ja 1979 välillä. Viranomaisten mukaan uhreja saattoi olla jopa 130 ympäri Yhdysvaltoja.
Kaksi Alcalan uhreista oli kuvattu alasti kuolemien jälkeen. Toinen heistä oli raiskattu kynsivasaralla. Raporttien mukaan kaikkia uhreja oli toistuvasti kuristettu ja elvytetty tuskan pitkittämiseksi.
Kun Alcala saatiin lopulta kiinni vuonna 1979, tutkijat löysivät hänen säilytyslokerostaan noin 1700 valokuvaa, pääasiassa tytöistä ja naisista. Ei tiedetty, olivatko he elossa, kateissa vai murhattuina. Lisäksi löydettiin kymmeniä koruja, jotka olivat kuuluneet Alcalan uhreille.

Vuonna 1986 Alcala tuomittiin kuolemaan viidestä murhasta, ja vuonna 2013 hän sai 25 vuotta lisää elinkautista, kun hän tunnusti syyllistyneensä kahteen murhaan New Yorkissa. Alcala menehtyi 77-vuotiaana Alzheimerin tautiin vuonna 2021.
Vaikka Bradshaw valitsikin lopulta Alcalan napakympikseen, hän ei mennyt murhaajan kanssa koskaan treffeille. Bradshaw oli soittanut ohjelman tuotantoimistoon ja kertoi kilpailijakoordinaattori Ellen Metzgerille, että halusi perua päätöksensä.

– Hän sanoi: "Ellen, en voi mennä tämän miehen kanssa ulos. Hänessä on jotain outoa. Hän on hyvin erikoinen, enkä tunne oloani mukavaksi. Onko tämä ongelma?" Vastasin tietenkin ei, Metzger kertoi ABC Newsin dokumentissa vuonna 2021.
Bradshaw ei nähnyt Alcalania enää koskaan uudelleen deittiohjelman jälkeen, eikä tavoitellut enää näyttelijän uraa. Hän jätti Kalifornian ja julkisuuden taakseen perustaakseen perheen.
Elokuvan ohjaaja Kendrick kertoi Entertainment Weeklylle, että Bradshaw kuoli syöpään vuonna 2023, ennen kuin Woman of the Hourin kuvaukset alkoivat.
Woman of the Hour elokuvateattereissa.