Heikki Kinnunen nähdään nyt erilaisessa Mielensäpahoittaja-elokuvassa: ”Ei mitään päälle liimattua komiikkaa”

Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä

Tuomas Kyrön kirjoihin perustuvat Mielensäpahoittaja-elokuvat ovat tulleet kolmanteen osaansa. Aiemmat osat ovat keränneet satojatuhansia katsojia elokuvateattereihin.

Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä on Heikki Kinnusen toinen elokuva nimiroolissa. Lisäksi vuonna 2019 syntyi tv-sarja Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin.

– Pidin Mika Kaurismäen tavasta ohjata elokuvaa. Hän ei yrittänyt tuoda mukaan mitään päälle liimattua komiikkaa, jollaisesta tulee katsojalle herkästi plääh-olo. Kaikki näyttelivät tässä elokuvassa niin sanotusti oikeasti, eikä se ollut mitään hassujen hahmojen tyypittelyä, Kinnunen kertoo.

– Tällä kertaa Mielensäpahoittajasta tulee esille hänen humaani puolensa. Ei hän ole lopulta ihmisvastainen, hän ei vain tykkää nykymeiningistä.

Ohjaajana on siis tällä kertaa muun muassa elokuvista Helsinki Napoli All Night Long (1987), Haarautuvan rakkauden talo (2009) ja Tie pohjoiseen (2012) tunnettu Mika Kaurismäki. Moni saattaa pitää häntä yllättävänä valintana Mielensäpahoittaja-ohjaajaksi. 

– Pidän sitä itsekin yllättävänä. Tämä on harvinainen kerta, kun olen vain ohjaajana. Pääsääntöisesti olen lisäksi paitsi käsikirjoittajana ja tuottajana, niin useimmiten myös leikkaajana, Kaurismäki pohjustaa.

– Solar Filmsiltä on aiemminkin ehdotettu yhteistyötä. Nyt aika oli sopiva. Ensinnäkin korona-aika oli sotkenut muita kuvioita. Lisäksi tyttäreni Maria on tuottajana Solarilla ja mukana tässäkin elokuvassa. Hän onnistui puhumaan minua ympäri.

Kaurismäen suurimmat houkuttimet elokuvan ohjaamiseen löytyivät silti taiteelliselta puolelta.

Mielensapahoittaja
Heikki Kinnunen ja Mika Kaurismäki poseeraavat Mielensäpahoittaja eskorttia etsimässä -elokuvan kuvauspaikalla elokuussa 2021. Kuvassa on mukana myös Aake Kalliala, jonka oli alun perin tarkoitus näytellä Mielensäpahoittajan veljen Tarmon rooli. Kallialan loukkaantumisen jälkeen rooliin tuli Kari Väänänen.

– Halusin viimein työskennellä Heikki Kinnusen kanssa. Myös hyvä käsikirjoitus ja tarinan road movie -teema kiinnostivat, Kaurismäki kertoo.

Elokuva-arvio: Kolmas Mielensäpahoittaja on Mika Kaurismäen koskettava mestariteos

Mielensäpahoittajan hahmon edustama aatemaailmakin viehätti Kaurismäkeä.

– Maailma muuttuu vähän liiankin nopeasti esimerkiksi sosiaalisen median vuoksi. Mark Zuckerbergin kaltaiset suuryritysten mogulit yrittävät muuttaa ihmisyyttä niin kovaa vauhtia, että taju lähtee, ohjaaja pohtii. 

– Olen koko ikäni tehnyt elokuvia katoavista perinteistä ja arvoista. Esimerkiksi tietty suoruus ja kasvotusten asioiden hoitaminen on mukana Mielensäpahoittajankin maailmassa. Siinä näkyy sellainen reilu meininki, joka sosiaalisesta mediasta monesti puuttuu.

Kaurismäki ei koe ohjaustyötään varsinaisena jatko-osana.

– Sain vapaat kädet tehdä itseni näköisen elokuvan. Tuotantopuolelta kerrottiinkin toiveena olevan, että jokainen Mielensäpahoittaja-elokuva saa näyttää ja tuntua erilaiselta, ohjaaja kertoo.

Myös Kinnunen lähti kuvauksiin tällä ajatuksella.

– Ei siinä tarvinnut katsella aiempia Mielensäpahoittajia tai muistella, että miten on näytellyt hahmoa. Aina pitää mennä uusia ideoita kohti, näyttelijä painottaa.
Konkarinäyttelijän tahti uutta kohti menemisessä on silti hidastunut viime vuosina nykyisen elämänvaiheen myötä.

– Minähän olen nyt eläkeläinen, eikä kalenterissa esimerkiksi ole tällä hetkellä mitään projekteja odottamassa. Päivät kuluvat enemmänkin kahvia keitellessä ja muissa pikku puuhissa, 72-vuotias Kinnunen kertoo.

Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 9.9.