He ovat Suuren seikkailun finalistit

Suuri seikkailun semifinaalissa nähtiin herkkiä hetkiä.
Suuren seikkailun yhdeksännessä jaksossa selvisi, ketkä julkkiksista raivasivat tiensä finaaliin. Jakso nähtiin lauantaina 7.6.
Video: Tätä ilman Suuri seikkailu -tähdet eivät voisi elää.
Keltaisen joukkueen pudottua viimeisessä jaksossa jäljelle jäivät keltaisesta joukkueesta Tuuli Matinsalo, Teemu Packalén, Arttu Laitinen ja Paul Uotila.
Nelikko joutui kisaamaan toisiansa vastaan aluksi parikilpailussa, joista voittajat pääsivät suoraan finaaliin. Hävinnyt pari joutui viimeisen kaksintaisteluun, jonka avulla selvisi, kumpi jatkaa kisassa.
Paritehtävässä oli luvassa melontaa ja kasvitietämystä. Paul ja Tuuli olivat jäljessä Teemua ja Arttua, jotka olivat raivanneet tiensä jo viimeiseen tehtävään. Heidän tuli arvuutella, mitä kasveja saa ja ei saa syödä.
Lopulta Paul kaivoi ässän hihastaan. Yksi kasvi on tuttu hänen lapsuudestaan. Sen avulla Tuuli ja Paul voittivat parikisan.
Äidin neuvoista oli hyötyä.
– Siellä oli sellainen punainen marja, mikä on mun lapsuudenkodin pihassa. Se on sellainen koristekuusi. Siinä on tosi houkuttelevan näköisiä marjoja. Äiti sanoi aina, että soo soo, tuota ei saa syödä, Paul selosti.
Herkkiä hetkiä nuotiolla
Viimeiseen kaksintaisteluun joutuivat siis Arttu ja Teemu, jotka ovat ystävystyneet ohjelman kuvauksissa. Vaikka kaksikolla on ikäeroa vuosia, ei se ole vaikuttanut heidän väleihin. He uskovat näkevänsä vielä uudelleen kuvausten jälkeen.
Miehet äityivät puhumaan herkkiä viimeisen illan kunniaksi leirinuotiolla.
– Olen saanut susta esikuvan. Sitten kun olen samanikäinen kuin sä, haluan olla samanlainen kuin sinä, samanlainen faija. Ne jutut, mitä puhut sun perheestä ja tyttärestäsi Ellenistä, se on niin kaunista ja inspiroivaa.
– Nyt sun on pakko lopettaa, menee savua silmiin, Teemu herkisteli.
Seuraavana päivänä kaksikko joutui viimein kohtaamaan toisensa areenalla. Artulle areenalla oleminen oli kolmas, Teemulle ensimmäinen kerta.

Veljekset
Ohjelman juontaja Jaana Pelkonen kuvailee Arttua ja Teemua kuin veljeksiksi. He myönsivät juontajalle, että toisiaan vastaan kisaaminen tuntuu jokseenkin haikealta.
Viimeisessä tehtävässä Teemun ja Artun piti saada solmittua kolme erilaista solmua oikein.

Kisan edetessä Teemu ja Arttu huutelivat toisilleen kaverilliseen sävyyn. Johdossa oli kuitenkin Teemu, joka on ollut lyömätön monessa Suuren seikkailun kisassa.
Niin hän oli lyömätön myös tällä kertaa. Teemu sai tehtyä ensimmäisenä paalusolmun, siansorkan ja merimiessolmun. Hän pääsi finaaliin, ja Arttu joutuu jättämään Muonion jylhät maisemat.
– Olen superiloinen, että olen finaalissa, mutta suurin voitto on ollut se, että ollaan saatu ne keltaiset pois ja joku punaisista voittaa. Uskon, että kaikki me kolme, jotka ollaan finaalissa, suodaan toisillemme se voitto.
Suuri seikkailu Nelosella ja Ruudussa lauantaisin.