Harvoin tarjolla -suosikkisarja palasi ruutuun – muistatko vielä nämä Lyytinmäen värikkäät hahmot?

Sarja

12-osainen Harvoin tarjolla -draamakomedia kertoo Lyytinmäestä, suoranaisesta kesäparatiisista. 

Pelkkää autuutta paratiisimaisessa puutalolähiössä ei ole, vaan seinien sisään kätkeytyy erilaisia perheen sisäisiä ongelmia. Kaikki ei ole siis täydellistä, vaikka se ulkopuolisin silmin saattaa siltä näyttää. On pettämistä, alkoholiongelmaa, ylikontrollointia, ja rahariitoja. Sellaisia asioita, joita on olemassa, mutta joista ei välttämättä puhuta ääneen. Sarja läpileikkaa humoristisella otteella yhteiskunnalliset ongelmat. 

Vuonna 2008 julkaistun sarjan ovat käsikirjoittaneet Johanna Hartikainen ja Veikko Aaltonen

Näkökulma: Muistatko vielä, kun tämä tv-sarja hiljensi kokonaisia kaupunkeja? Tuo aika ei koskaan enää palaa

Sarjassa saadaan nauraa keskiluokan turhamaisuudelle, mutta saadaan syöksyä myös syviin ongelman syövereihin. 

Marika Parkkomäki näyttelee vakuuttavasti roolinsa Hanna Topeliuksena, kauneusalan hoitolaa pyörittävänä perheenäitinä, jonka yksi saunaolut muuttuu pikkuhiljaa ongelmaksi. Lopulta niin pahaksi, ettei hän pysty huolehtimaan enää pojastaan. Alkoholiongelman seurauksena myös avioliitto kirjailijamiehensä Jaakko Topeliuksen (Ilkka Heiskanen) rakoilee. 

T
Topeliuksen perheeenäiti Hanna kärsii alkoholiongelmasta, joka vaikuttaa koko perheeseen. 

Lyytinmäessä asuu keskiluokkaista väkeä eri ammattikunnista: kulttuurialasta, lääkäriin ja putkimieheen.

On maailman vääryyksiä paljastava, Palestiina-huivia kaulassa kantava dokumentaristi Ismo Tuunanen (Jari Nissinen), hänen vaimonsa, käsikirjoittajana saippuasarjassa työskentelevä ja omasta elokuvasta haaveileva Anni Alavus (Anna-Leena Härkönen), radion kulttuuritoimittaja Panu Möttö (Puntti Valtonen) ja hänen vaimonsa, urallaan epäonnistunut oopperalaulaja Siru Kivimäki (Ona Kamu). 

T
Ismo Tuunanen on Lyytinmäen oma dokumentaristi. Sarjassa tuottajaa näyttelee Hannele Lauri. 

Lehden päätoimittaja Piia Hyyryläinen (Matleena Kuusniemi) elää salasuhteessa tunnetun rocktähden (Reino Nordin) kanssa samalla, kun hänen aviomiehensä, freelance-valokuvaaja Pentti Hyyryläinen (Heikki Paavilainen) elää koti-isänä haaveillen omasta valokuvanäyttelystä. 

Naapurissa ortopedi Kari Urpola (Kari-Pekka Toivonen) elää tiukassa, itse asettamassaan kontrollissa, ilman sokeria ja alkoholia, yksin kahden lapsensa kanssa, kun hänen vaimonsa, neurologina työskentelevä Marja-Leena Urpola (Pirjo Lonka) asuu Kuopiossa ura edellä, perhe toisena.

Miten raittiille ja hullunlailla lenkkeilevälle Urpolalle käy, kun hän joutuu juomaan ensimmäistä kertaa alkoholia alueelle muuttaneen juristi Heikki Lassilan (Hannu-Pekka Björkmanin) kanssa? Urpola tuppaa menemään elämässään äärimmäisyyksiin, niin äärilaitaan, että hän menettää lääkärinoikeutensa. 

K
Kari Urpolan ylikontrollointi ulottuu myös naapurustoon, eikä hän ole muiden mielestä se naapurin mukavin mies. 

Putkialan yritystä pyörittävän Jarmo Rannan (Jarmo Salmi) elätettävänä on hänen vaimonsa Pirjo Rannan (Liisa Paatso) lisäksi myös aikuinen poika Kössi Ranta (Kai Vaine), jolle helpon rahan tekeminen on tärkeämpää kuin työn tekeminen. 

Vaikka jokainen naapurustossa asuva ihminen on hyvin erilainen, ja eripuraakin heidän välillään löytyy, tuo heidän välilleen yhteenkuuluvuutta yksi asia: Lyytinmäki ja sen lakkautusuhka. Asukkaat ovat valmiita taistelemaan rakkaan asuinpaikkansa puolesta.

Sarjasta ilmestyi vuonna 2012 jatko-osa Maailma on valmis, joka jatkaa sen tarinaa. Kaikkia Harvoin tarjolla -sarjasta tuttuja henkilöhahmoja ei siinä mukana nähdä.

Harvoin tarjolla ja Maailma on valmis katsottavissa Yle Areenassa. Harvoin tarjolla myös TV2-kanavalla keskiviikkoisin ja torstaisin.