Harlinien Tammion-kodin puuseppä avoimena: ”Asiakkaat ovat haastavampia”

Harlinien Tammion-kodin puuseppä avoimena: ”Asiakkaat ovat haastavampia”

Talo on jouduttu käytännössä rakentamaan uudelleen, mutta Harlinit halusivat säilyttää sen alkuperäisen ilmeen.

The Harlinsin kolmannen kauden viimeisessä, 20. jaksossa Harlinien perhe suuntaa Suomen-tukikohtaansa Tammion saareen, josta Renny aiemmin osti perheelle kodin.

Idyllistä saaristolaiskotia on remontoitu, mutta kaikki ei vielä ole aivan valmista. Talo on jouduttu käytännössä rakentamaan uudelleen, mutta Harlinit halusivat säilyttää sen alkuperäisen ilmeen.

– Tässä talohommassa on ollut haasteita. Lähdimme taas pienestä. Luulimme alussa, että maalataan pikkuisen ja korjataan kattoa pikkuisen, ja se on siinä, Renny muistaa.

– Jokainen, joka on koskaan mitään rakentanut, tietää, että halvempaa olisi ollut rakentaa alusta asti kokonaan uusi paikka, hän miettii.

Johanna kuitenkin toteaa, että heidän ratkaisunsa oli oikea, eikä talon uudelleenrakentaminen olisi tullut kysymykseenkään.

– Se ei olisi sama asia. Tällaista ei voi mitata ehkä rahassa, mitä tämä tulee meille antamaan, hän sanoo.

– Ei todellakaan.

Kiss-yhtyeen Gene Simmons ihastuu Coco Harliniin – vaatii mukaan elokuvaan

Pikku-Cocon merenneitoteemaisia synttäreitä juhlittiin Tammiossa.
Pikku-Cocon merenneitoteemaisia synttäreitä juhlittiin Tammiossa.

Jaksossa nähdään pienen Coco-tytön 1-vuotissyntymäpäiväjuhlat. Samalla remonttivalmistelut ovat kuitenkin käynnissä.

– Nämä syntymäpäivät sotkivat hommaa jonkin verran. Ne tulivat vähän yllättäen, Harlinien puuseppä myöntää.

Hän kertoo Harlinien olevan erilaisia asiakkaita kuin mihin hän on tottunut.

– Asiakkaat ovat omalla tavalla haastavampia. He ovat ehkä tottuneet erilaiseen. Rennyllä on tietysti sillä tavalla jalat maassa, että hän tietää mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta.

Renny Harlin kommentoi eläkkeelle jäämistä – tällaiset ovat hänen suunnitelmansa

The Harlinsin kaikki jaksot katsottavissa MTV Katsomossa.