Hän on Tähdet, tähdet -voittaja!

Hän on Tähdet, tähdet -voittaja!
Tähdet, tähdet

Teemu Roivainen, Hanna Kinnunen ja Riku Nieminen kisasivat vuoden 2024 Tähdet, tähdet -voitosta.

Tämän vuoden Tähdet, tähdet -voittaja selvisi finaalilähetyksessä, jossa ykkössijasta kamppaili kolme esiintyjää. Hanna Kinnunen, Riku Nieminen ja Teemu Roivainen esittivät lähetyksessä kaksi kappaletta – sekä kauden suosikkibiisinsä että koko elämänsä tärkeimmän kappaleen.

Yleisöäänien pottia kerättiin ensimmäisestä jaksosta lähtien ja finaalilähetyksen lopussa juontaja Susanna Laine kertoi finaalikolmikon lopullisen järjestyksen. Ensimmäiseksi rivistöstä sai poistua kolmanneksi eniten ääniä saanut Teemu Roivainen.

Dramaattisen tauon jälkeen voittajaksi julistettiin Hanna Kinnunen. Voittajan vyön häkeltyneelle Hannalle luovutti viime kauden voittaja Maria Lund.

– Sä voitit, beibi!, Susanna Laine ilakoi mukana.

– Kiitos, että sain tulla mukaan tähän! Me olemme kaikki voittajia, täällä me olemme olleet ihmisiä ihmisille ja nauttineet musiikista. Se on kaikkein arvokkainta, Hanna kommentoi kiitospuheessaan.

Hanna Kinnunen on vuoden 2024 Tähdet, tähdet -voittaja.
Hanna Kinnunen on vuoden 2024 Tähdet, tähdet -voittaja.