Häjyt 2 -tähdistä Samuli Edelmannista ja Joel Hirvosesta tuli kuin isä ja poika: "Ystävystyttiin syvästi"

Samuli Edelmann ja hänen vastanäyttelijänsä Joel Hirvonen käyvät yhä punttisalilla yhdessä.
Legendaarinen Häjyt (1999) saa jatkoa yli neljännesvuosisata myöhemmin, kun Häjyt 2 tulee ensi-iltaan 19. helmikuuta.
Alkuperäisessä elokuvassa ikoniset roolit tekivät Juha Veijonen ja Samuli Edelmann. Nyt mukana on vain Samuli sekä Juhan roolihahmon siskoa näytellyt Sari Havas.
Elokuva oli myös merkittävä virstanpylväs Solar Filmsille, sillä se löi alkutahdit tuottajavelho Markus Selinin tuleville hiteille, kuten Pahat pojat sekä Paha maa.

Pitkä ystävyys ohjaajan kanssa
Samuli kertoo Katsolle, että paluu Jussi Murikan rooliin tuntuu luontevalta.
– Tähän mahtuu paljon kaikkea. Ystävyyteni ohjaaja Aleksi Mäkelän kanssa on kestänyt yli 50 vuotta.
Samulin ja Aleksin vanhemmat olivat keskenään ystäviä, ja kaksikko tutustui toisiinsa Samulin mukaan jo kolmivuotiaina.
– Aleksin kanssa on aina ainutlaatuista lähteä tekemään mitä tahansa, Samuli viittaa tuoreimpana juuri Häjyt 2 -elokuvaan.
– Nyt palaaminen tähän on ollut kuitenkin samanlainen prosessi kuin lähteä tekemään täysin itsenäinen elokuva.

Elokuvilla eri teemat
Prosessiin kuuluviksi asioiksi Samuli mainitsee tekstien opettelemisen sekä sitä kautta lähtemisen kohti maailmaa, josta elokuva kertoo.
Samuli kehuu antaumuksella Konsta Karhua näyttelevää Joel Hirvosta, jonka kanssa hän tutustui jo ennen kuvausten aloittamista Kisahallin punttisalilla. Miehistä tulikin läheisiä ystäviä elokuvan myötä.
– Kyllä me ystävystyttin jo ennen kuvauksia aika syvästi, musta tuntuu, Joel kuvailee.
– Joelissa on herkkyyden ja voiman lisäksi valtava lapsenmielisyys, jonka tunnistan myös itsestäni, Samuli mainitsee.
Liikaa Samuli ei halua elokuvasta luonnollisesti paljastaa, mutta äityy silti ruotimaan sen teemoja.
– Koen, että ensimmäisessä elokuvassa teemana oli aika voimakkaasti viha, kun taas tässä koen, että pintaan nousee – jos ei vihankierteen katkaiseminen – niin ainakin sen purkamisen aloittaminen.

Seesteisen näköinen 56-vuotias
Paljon on vettä virrannut Samuli Edelmannin omassa elämässä Häjyjen välissä.
Ensimmäisessä elokuvassa hän oli todella tuhdissa – jopa sairaanloisessa – kunnossa, kun taas nyt elokuvassa nähdään seesteinen ja ikäiseltään näyttävä 56-vuotias mies.
Aikoinaan Häjyt kuvattiin kokonaan Pohjanmaalla, mutta nyt kuvauspäiviä Kauhavalla oli vain muutama. Myös elokuvan tekeminen on nopeutunut.
– Silloin kuvattiin filmille, ja kaikki oli hitaampaa aina kelojen vaihtamisesta lähtien, Samuli hymähtää.
Häjyt 2 tulee ensi-iltaan 19. helmikuuta.