Glenn Closesta tyly mielipide kollegoilta: "Ei riittävän seksikäs"

Näyttelijä Glenn Closea pidettiin liian siveyden sipulina eroottiseen rooliin.
Adrian Lynen ohjaama Vaarallinen suhde on jännitysleffojen klassikko. Se nähdään TV5:llä tiistaina 30. syyskuuta.
Videolla Pirunpelin Toni Wirtanen ja Sointu Borg kertovat suhteestaan realityyn.
Vuonna 1987 ensi-illan saaneen elokuvan tähtikaksikko on Michael Douglas ja Glenn Close.
Glenn esittää Alex Forrestia, joka intohimoisen yön jälkeen jää pakkomielteisesti roikkumaan naimisissa olevaan Dan Gallagheriin (Michael Douglas). Miestä ei pitempiaikainen suhde kiinnosta, mutta välinpitämättömyys laukaisee häiriintyneessä naisessa piirteitä, jotka altistavat Danin koko perheen vaaraan.
Glenn Close ei ollut tuotannon ensimmäinen vaihtoehto Alex Forrestin rooliin. Oikeastaan häntä ei haluttu koko rooliin, sillä näyttelijää ei pidetty riittävän seksikkäänä.
Moni torppasi roolin
Ennen Vaarallista suhdetta Glenn oli ehtinyt tehdä useita tv-elokuvia sekä muutaman koko illan elokuvan, joista tunnetuin on Garpin maailma (1982). Siitä hän ansaitsi parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden.

Alexin rooliin haluttiin brittinäyttelijä Miranda Richardson, mutta hän kieltäytyi väkivaltaisen naisen roolista.
Barbara Hershey oli tuottaja Sherry Lansingin ykkösvaihtoehto rooliin, mutta kuvaukset eivät istuneet näyttelijän aikatauluihin.
Isabelle Adjani, Jessica Lange, Debra Winger, Susan Sarandon ja Michelle Pfeiffer olivat tähtiä, joita harkittiin tai jotka kieltäytyivät tarjotusta roolista.
– Halusin hahmon, joka vaatisi minulta aiempaa enemmän. En ollut koskaan näytellyt hahmoa, jonka piti olla seksikäs. Tiesin, että pystyisin siihen. Kaikki olivat varmoja, että olin väärässä, Glenn kertoi vuonna 2017 New York Timesin haastattelussa.
Ennakkoluuloinen Michael Douglas
Glenn eroottisessa roolissa oli tuotannosta niin nolo ajatus, ettei häntä oltu päästää edes Vaarallisen suhteen koekuvauksiin.

Jopa elokuvan miestähti Michael Douglas vastusti Glennin palkkaamista Alexin rooliin.
– Teimme Glennin agentilla suuren palveluksen ja annoimme Glennin koekuvauksissa lukea kanssani roolia. En usko, että meistä kenelläkään oli suuria odotuksia hänen suhteensa. Glenn on upea näyttelijä, mutta hänestä on aina heijastunut puritaani.
– Mutta kun näin hänet, olin aivan myyty, Michael toteaa New York Timesille.
Vaarallisesta suhteesta tuli Glennin uralla mullistava elokuva.
Vaarallinen suhde nähdään TV5:llä tiistaina 30. syyskuuta klo 21.00 ja maanantaina 6. lokakuuta klo 23.10 sekä Friillä lauantaina 4. lokakuuta klo 00.00.