Gerard Butler teloo itsensä jatkuvasti – kuvauksissa hengenvaarallinen tilanne

Näyttelijä on epäilemättä yksi Hollywoodin tapaturma-alttiimmista tähdistä.
Subin keskiviikkoillan 1. lokakuuta jännärissä Killer Hunter kokematon amerikkalainen sukellusveneen kapteeni yhdistää voimansa Yhdysvaltain laivaston SEAL-joukkojen kanssa pelastaakseen Venäjän presidentin, joka on siepattu.
Videolla Jään vangit -näyttelijät avautuvat peloistaan.
Elokuvan pääosan esittäjä, skottisyntyinen Gerard Butler on harvinaisen tapaturma-altis ihminen.
Lokakuussa 2017 Gerard joutui vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen, jossa hän oli menettää henkensä.
Onnettomuus sattui Los Angelesissa, kun naiskuljettaja oli tehnyt laittoman u-käännöksen moottoripyöräilevän näyttelijän edessä.
– Olen onnekas, että on täällä. Lensin kymmenen metriä ja tein ilmassa voltin, näyttelijä kertoi CBS:n The Talk -ohjelman haastattelussa.
Vaarallisesta törmäyksestä ja ilmalennosta aiheutui Gerardille useita luunmurtumia jalkoihin, hermopuristus sekä ruhjeita nilkkoihin ja polviin.
– Makasin sängyssä neljä päivää. En päässyt ylös. Pelkästään oikeassa jalassani oli viisi murtumaa, hän kertoo.
"Vaarallisin tilanne elämässäni"
Myös toimintaleffan Chasing Mavericksin (2012) kuvauksissa Gerard oli kuolla.
Elämäkerrallinen elokuva kertoo legandaarisesta suffaajasta Jay Moriaritysta, joka menehtyi vain 23-vuotiaana sukellusonnettomuudessa vuonna 2001.
Gerard on myöntänyt lähteneensä kuvauksiin olemattomin surffaustaidoin.

Surffauskohtauksessa häneen osui iso aalto, minkä seurauksena hän iskeytyi kivikkoon. Vammat vaativat sairaalahoitoa.
– Tiedän, että elokuvaa katsovat ihmiset ajattelevat: ”Voi, hän sai osuman ja naarmun polveensa”, mutta tilanne oli aika vakava.
– Olen ollut auto-onnettomuuksissa, törmännyt katon reunaan. Minuun on osunut paljon tavaraa, melkein menetin silmäni elokuvaa kuvattaessa, ja on minuun osunut hylsykin. Tämä surffausonnettomuus oli mielestäni ylivoimaisesti vaarallisin tilanne elämässäni, Gerard paljastaa The Hollywood Reporterille.
Veriset kuvaukset
Kaksi vuotta sitten sai ensi-illan Gerardin tähdittämä toimintatrilleri Plane.

Elokuvan kuvauksissa näyttelijä koki kivuliaan työtapaturman, kun hän vahingossa poltti silmänsä, nenänsä ja kurkkunsa fosforihapolla.
– Teinpä mitä tahansa, onnistun satuttamaan itseni. Olen luonnostani kömpelö, Gerard tunnusti naureskellen Late Night with Seth Meyersin ohjelmassa.
Samassa haastattelussa Gerard kuvaili tuoretta työtapaturmaa, joka päättyi verisesti.
– Yritin löytää jotain vikaa koneesta ja työnsin käteni kahden pyörän väliin ikään kuin tietäisin, mitä teen. Kun vedin käteni esiin, ne olivat veren ja vihreän nesteen peitossa, hän muisteli.
Hunter Killer nähdään Subilla keskiviikkona 1. lokakuuta klo 21.00 ja sunnuntaina 5. lokakuuta klo 23.10.