George Clooneylta pysäyttävä ilmoitus

Näyttelijä on tehnyt merkittävän päätöksen uraansa liittyen.
George Clooney ei tee enää romanttisia elokuvia. Näyttelijän mukaan syy on hyvin yksinkertainen: ikä.
– Olen 63-vuotias. En halua enkä aio kilpailla 25-vuotiaiden päänäyttelijöiden kanssa. Se ei ole minun työni. Niinpä en aio tehdä enää yhtään romanttista elokuvaa, Clooney paljasti amerikkalaisen 60 minuuttia -ohjelman haastattelussa.
Päätös on merkittävä, sillä jotkut Clooneyn suosituimmista rooleista löytyvät romanttisista menestyselokuvista, kuten Michelle Pfeifferin kanssa tehty Eräänä kauniina päivänä ja Jennifer Lopezin kanssa tehty Mieletön juttu. Myös Clooneyn läpimurtorooli lääkäri Doug Rossina hittisarjassa Teho-osasto oli marinoitu ihmissuhdedraamalla.

Clooney myös äänestettiin useaan otteeseen maailman seksikkäimmäksi mieheksi 2000-luvun alkupuolella järjestetyissä aikakauslehtien äänestyksissä.
– Se oli isoa aikaa minulle, Clooney myöntää haastattelussa.
Näyttelijän viimeinen romanttinen elokuva on Julia Robertsin kanssa tehty Ticket to Paradise, joka valmistui 2022. Lippuluukuilla vain kohtuullisesti menestynyt romppukomedia sai nuivan vastaanoton kriitikoilta, joka haukkuivat varsinkin elokuvan kehnoa käsikirjoitusta.