Gary Oldman tekee ainakin vielä yhden elokuvan ja sarjan ennen eläkkeelle siirtymistä

Gary Oldman tekee ainakin vielä yhden elokuvan ja sarjan ennen eläkkeelle siirtymistä
Gary Oldman

Gary Oldman ilmoitti eläkeaikeistaan jo viime marraskuussa, kunnes saisi tehtyä suoratoistosarjan loppuun.

Oscar-palkittu brittinäyttelijä Gary Oldman (paras miespääosa, Synkin hetki 2017) ilmoitti Timesin haastattelussa marraskuussa 2022, että aikoo jäädä eläkkeelle, kunnes saisi valmiiksi Apple TV+:n sarjan Slow Horses neljä kautta. Tähän mennessä sarjasta on julkaistu kaksi tuotantokautta.

Eläkepäivät eivät ainakaan koita vielä syksyllä, sillä Deadlinen mukaan 65-vuotias Oldman nähdään vielä nimettömässä elokuvassa, jonka ohjaa italialainen Paolo Sorrentino

Elokuva-arvostelu: Ohjaaja karsi luontofilmistä parhaat kuvat pois, mutta silti se sulattaa sydämet

Peppe Lanzetta nähtiin James Bond -elokuvassa 007 Spectre (2015), jonka ohjasi Sam Mendes.
Peppe Lanzetta nähtiin James Bond -elokuvassa 007 Spectre (2015), jonka ohjasi Sam Mendes.

Sivuston mukaan elokuva sijoittuu Napoliin, ja filmin muissa rooleissa nähdään muun muassa Nello Mascia (Sano se kukkasin), Silvia Degrandi (Ahneuden hinta), Isabella Ferrari (Suuri kauneus), Peppe Lanzetta (007 Spectre), Silvio Orlando (The Young Pope: Piru vai pyhimys), Luisa Ranieri (Rakkauskirjeitä Lunialle) ja Stefania Sandrelli (Viimeinen suudelma).

Tuleva elokuva on Sorrentinon kymmenes filmi. Hänen aiempi elokuvansa oli Netflixissä julkaistu The Hand of God (2021), joka oli vuoden 2022 Oscar-gaalassa ehdolla parhaaksi kansainväliseksi elokuvaksi.

Gary Oldmanin viimeisin rooli on Yhdysvaltain presidentti Harry Truman elokuvassa Oppenheimer.
Gary Oldmanin viimeisin rooli on Yhdysvaltain presidentti Harry Truman elokuvassa Oppenheimer.

Oldmanin voi nähdä elokuvateattereissa tällä hetkellä Yhdysvaltain presidentti Harry Trumanina draamaelokuvassa Oppenheimer, jonka on ohjannut Christopher Nolan.

Tästä tarinasta aukesi Catherine Zeta-Jonesin tie tähtiin – Larkinin perheen tuore versio uusitaan TV1:llä

Muita Oldmanin tunnettuja rooleja ovat Jim Gordon Nolanin Dark Knight -trilogiassa (HBO Max), Sirius Musta Harry Potter -elokuvasarjassa (HBO Max) ja kreivi Dracula Bram Stokerin Draculassa (1992, Netflix).