Forrest Gump -lapsitähti romahti julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt

Elokuvakuvaukset pilasivat monta vuotta Michael Connor Humphreysin elämästä.
Vuonna 1994 näyttelijä Tom Hanks voitti ensimmäisen Oscar-palkintonsa elokuvasta Philadelphia. Ei mennyt kuin vuosi, kun hän nappasi toisen pystinsä Forrest Gumpina samannimisestä elokuvasta.
Robert Zemeckisin ohjaamassa Forrest Gump -elokuvassa (1994) nuorta Forrestia esitti Michael Connor Humphreys, joka kuvausten aikaan oli 8-vuotias koulupoika.
Mississippiläisessä pikkukaupungissa asuneen pojan perhe näki Memphis News -lehdessä ilmoituksen kaikille avoimesta casting-puhelinhaastattelusta. Äiti kysyi, kiinnostaisiko Michael-poikaa osallistua työnhakuun huvin vuoksi, ja tämä suostui. Haastatteluja tehtiin valtakunnallisesti satoja.
Vuonna 1993 Michael kutsuttiin muutamaan koekuvaukseen ennen kuin päätös roolituksesta oli tehty. Pian poika oli Los Angelesissa käymässä käsikirjoitusta läpi ohjaajan kanssa.
Jotta rooli ei olisi kokemattomalle lapsinäyttelijälle liian haastava, säilytettiin elokuvassa Michaelin oma aksentti, jonka Tom Hanks opetteli elokuvaan valmistautuessaan.
"Hollywood ei sovi lapsille"
Michaelin isä hoiti kotona nuorempia sisaruksia, kun perheenäiti kulki esikoisen kanssa muutaman kuukauden ajan kuvauksissa. Elokuvan julkaisun aikoihin pikkukylän poika pääsi näkemään maailmaa, kun hän kulki leffatähtien mukana Englantiin, Saksaan ja Japaniin.
– Tiesin, että elokuva menestyi, mutta en osannut siinä iässä ajatella itseäni kuuluisana. Mitä enemmän aikaa kului, sitä epämukavammalta saamani huomioi tuntui. Matkustelu ja koe-esiintymiset koin tylsinä, Michael kertoo Snackin haastattelussa.

Forrest Gump vei kaikkiaan kaksi vuotta Michaelin elämästä. Kun hän täytti 11 vuotta, perhe muutti osavaltion sisällä toiseen kaupunkiin. Uudessa koulussa kaikki tunnistivat luokkakaverin leffatähdeksi.
– Siitä hetkestä lähtien vihasin kaikkia ihmissuhteitani. Sosiaalisen ahdistukseni käsittely meni pieleen, ja kaikki kouluarvosanani laskivat, Michael muistaa.
Myöhemmin Michael totesi The Sun -lehdelle, ettei pidä Hollywoodia terveenä kasvuympäristönä lapsille.
Opettajana kaukana Hollywoodista
Elokuvan jälkeen Michael otti etäisyyttä Hollywoodiin ja jatkoi normaalia lapsen elämää. Hän kävi lukion, suoritti puolitoista vuotta kestäneen Yhdysvaltain armeijan komennuksen Irakissa, mistä hän siirtyi Kansasissa sijainneeseen tukikohtaan. Täällä hän palveli vuoteen 2008 asti.
Vuonna 2011 Michael palasi valkokankaalle. Hän esiintyi toiseen maailmaansotaan sijoittuvassa elokuvassa Pathfinders.
Kymmenen vuotta myöhemmin hän piipahti televisiosarjassa Knight’s End (2021), ja aiemmin tänä vuonna hän kilpaili Mysteerilaulaja-musiikkiohjelman amerikkalaisversiossa.
Michaelilla on yliopistotutkinto kansainvälisistä suhteista, ja hän toimii opettajana Oregonissa. Vaikka hän aika ajoin näyttelee, on leffatähti enimmäkseen pitänyt matalaa profiilia Forrest Gumpin jälkeen.
Forrest Gump nähdään Livillä maanantaina 12. elokuuta klo 21.00 sekä Nelosella lauantaina 17. elokuuta klo 17.05.