Ex-nyrkkeilijä Robert Helenius: "Pelkäsin aina kehässä"
Lukihäiriö tuottaa entiselle huippu-urheilijalle haasteita poliitikon työhön.
MTV:n Olet mitä syöt -ohjelma starttaa Pippa Laukan ohjauksessa marraskuussa.
Uusia elämäntapoja tv-katsojien seurannassa opettelee kaksi vuotta sitten nyrkkeilijäuransa päättänyt Robert Helenius.
Urheilu-uran jäätyä arjesta ovat jääneet myös päivittäinen ruokavalion tarkka seuranta.
– Hauskinta ja mielenkiintoisinta oli kuulla Pipan mielipide ruokatavoistani, Robert kertoo.
Nyrkkeilijälle proteiinin saaminen on ollut elinehto.
– Joskus aikoinaan kokeilin vegaaniruokaa. Ne proteiinimäärät, jotka minun pitäisi syödä, olisivat olleet vegaaniruuassa kaloreissa jossain 7000:ssa. Siinä ei ole mitään järkeä.
Robert myöntää painonsa nousseen urheilu-uran jälkeen. Syitä ovat ainakin yötyö ja huonot yöunet.
– En aina jaksa tehdä omia ruokia. Sitten käy niin, että syön töissä yöllä pikaruokaa. Ei siihen aikaan ole auki kuin mäkkärit ja heset.
"Lukeminen on vaikeaa"
Kiireisellä miehellä yöunet jäävät usein neljään tuntiin.
– No, onhan se liian vähän. Sanotaanko, että 6,5 tuntia on minulle aika täydellinen, kovempina päivinä olisi hyvä saada nukuttua 7,5 tuntia. Silloin huomaan palautuvani.
– Unenpuute on isoin ongelma nykyisessä elämäntilanteessani. Aikataulut pitäisi saada tasattua jollain tavalla, Robert myöntää.
Entisellä huippu-urheilijalla on monta tapaa palautua hektisestä arjesta sekä rauhoittaa mieli ja keho.
– Asun metsässä ja siellä kävelen koiran kanssa aamuin illoin. Se on terapiaa. Katson myös leffoja ja pelaan muksujen kanssa tietokonepelejä.
Teini-ikäisten lasten isä tekee yövuoroja portsarina, on yrityksen osakkaana ja avaa piakkoin kuntosalin Helsingin Sörnäisiin.
Lisäksi hän toimii poliitikkona Sipoossa ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Kunnallispolitiikkaan Robert lähti mukaan haastaakseen itsensä epämukavuusalueelle. Sipoon kunnan asioissa riittää työnsarkaa.
– Lukemista on aika paljon. Minulla on lukihäiriö, joten se on tosi vaikeaa. Haluaisin mieluummin kuunnella asiat, niin ne menisivät paljon nopeammin päähän, hän sanoo.
Isä raahasi treeneihin
Robertin mukaan hän oli laiska kaveri lapsena. Hän oli pelannut jalkapalloa ja kokeillut monia eri urheilulajeja.
Omaa lajia ei tahtonut löytyä, kunnes Robertin oma valmentajaisä raahasi 11-vuotiaan poikansa lyömään säkkiä.
– Hävisin ensimmäisen otteluni väärällä tuomiolla. Junnuina emme saaneet lyödä täysillä. Kun minun kokoinen laittoi käden vain ulos, oli se liian kovaa. Tuomari varoitti minua koko ajan.
– Ajattelin, että tämä on paskaa, en halua enää. Lopetin nyrkkeilyn saman tie, hän kertoo.
Kaksi vuotta myöhemmin Robert palasi nyrkkeilytreeneihin. Ensimmäisessä ottelussaan vastassa oli sama kaveri, jolle hän oli tuomarin päätöksellä hävinnyt pari vuotta aiemmin.
– Tyrmäsin hänet ja voitin ottelun. Silloin jäin siihen adrenaliinihuurteeseen kiinni.
Robert on kokenut, miltä tuntuu nyrkkeillä murtuneella kädellä kuusi erää tai millaista on, kun jänne on poikki, mutta yhdeksän erää olisi silti kestettävä.
– Se oli aika gladiaattorimeininkiä. Nyrkkeilyvuosina opin itsehillintää, kärsivällisyyttä ja paljon erilaisia asioita itsestäni, Robert sanoo.
Olet mitä syöt alkaa torstaina 27. marraskuuta klo 20.00 MTV3:lla ja MTV Katsomossa.